Pääkaupungin kaduilla

 :: Isirion :: Evegwar

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Su 16 Kesä 2013 - 14:15

// Holly10 kanssa sovittu peli.

Nemirneth hyvästeli isänsä ja lähti kiertelemään kaupunkia. Näön vuoksi isä tarjosi tapansa mukaan hänen mukaansa vartijaa, vaikka tiesi varsin hyvin naisen pärjäävän omillaan. Ja oltiinhan nyt sentään Isirionin puolella, Barcelissa Nemirneth oli ollut paljon suuremmassa vaarassa.
 
 Haltianainen ei oikeastaan tiennyt mitä etsi, ehkä antiikkikauppaa tai jotain kiinnostavan näköistä pikkuputiikkia. 
Evegwar oli rikas kaupunki, josta saattoi käytännössä katsoen löytää lähes mitä vain - kunhan omisti tarpeeksi kahisevaa. Nemirneth kierteli satama-alueen liepeillä saamatta näköpiiriinsä mitään mielenkiintoista. Hän tervehti kohteliaasti kahta isänsä tuttavaa ja yhtä lapsuutensa leikkitoveria, joka näytti siltä, että alkaisi kohta luritella rakkausrunoja. Ei ollut mikään salaisuus, että moni hänen ikäluokkansa aatelismiehistä olisi mielellään nainut hänet rahan ja Nemirin ylhäisen syntyperän vuoksi. Kaikeksi onneksi hänen isänsä ei ollut järjestettyjen avioliittojen kannattaja, joten Nemirneth oli vapaa päättämään avioliitostaan itse. Tänään nainen ei kaivannut yhtään liehittelijää karistettavaksi kannoiltaan.
  
Yhtäkkiä Nemirneth huomasi vallan kiintoisalta näyttävän putiikin toisella puolella katua. Kyltti kertoi sen nimeksi Sininen Rusetti ja se näytti myyvän ihastuttavia tunikoja. Hän tarvitsisi ehdottomasti uusia vaatteita! Naisellinen puoli otti Nemirnethistä vallan ja hän kipitti sirosti melkein ääneen kihertäen tien yli. Nainen pujahti kaupan ovesta sisään ja silmäili ympärilleen haltioituneena. Voi, mitä hän koittaisikaan ensiksi?!

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Su 16 Kesä 2013 - 19:07

// Ihana aloitus, pidän tyylistäsi :3 

Felnan kaupassa oli ollut viimepäivinä hiljaista. Parit housut tai paita joskus, eikä tilaustöitäkään ollut tullut lähes ollenkaan. Intoa se ei ollut silti latistanut, päinvastoin, entisen yhden sovituskopin vierelle oli rakennettu neljä uutta koppia.
Sinisen Rusetin kyltin Felna oli uusinut, nyt siinä oli kirkas sinisenvaalea tausta, ja kirjaimet olivat särmikkäät ja kulmikkaat, väriltään mustat. Myös putiikin sisäpuolta oli uusittu, Felna oli pessyt kaikki ikkunat ja lattiat ja seinät. Vanhat ruosteiset vaaterekit ja hengarit oli uusittu, niiden tilalla oli nyt ruostumattomat hopeisenharmaat vaaterekit ja kirkkaan väriset hengarit. Felna oikeastaan piti hiljaisuudesta ja rauhasta, joka viimepäivinä oli vallinnut, koska rahastahan hänellä ei ollut pulaa, putiikki tuotti hyvin. Ja kun asiakkaita ei ollutollut paljoa, oli haltia saanut rauhassa uusia paikkoja. Tilojakin oli suurennettu, vanha varasto oli otettu kokonaan Sinisen Rusetin tiloihin.

Felna käveli vihellellen yläkertaan. Tyttö oli juuri käynyt suihkussa ja meni nyt vaihtamaan vaatteita. Takassa oli puita ja tyttö heilautti sormiaan kohti takkaa, lausuen mielessään loitsun. Puut alkoivat hehkua ja pian iloinen ja kodikas palavan puun rätinä alkoi pulputa takasta. 

Hetken päästä Felna olikin jo valmis. Tyttö , - nainen , oli pukeutunut valkoiseen löysään paitaan ja mustiin pussihousuihin. Felna katsoi itseään arvioivasti peilistä, kun kuuli yhtäkkiä kirkaassti helähtävän kellon, joka ilmoitti, että joku oli juuri saapunut alakerrassa olevaan Siniseen Rusettiin. Felna pompahteli keveästi portaat alas vaateputiikkiinsa. Mustat hiukset laskeutuivat kauniin vastapessyn kiiltävinä haltian olkapäille. Felna pysähti ennen ovea, ja hengähti syvään, tarkisti vaatteensa ja astui sitten vienosti hymyillen sisään kodikkaasti hiukan hämyiseen liikkeeseen.
- Hei ja tervetuloa!
Felna sanoi heleällä äänellä. Samassa nainen jo huomasikin kauniin, nuorehkon oloisen haltiatytön katselevan kiinnostuneesti ympärilleen. 
- Olen Felna, voinko auttaa jotenkin?
Haltia kysyi ystävällisesti ja katseli samalla kiinnostuneesti hymyillen toista.

// Nyt taitaa sitten muuten olla aamu... ^^' En ollut varma mainitsitko kellonaikaa tms., niin jos sulle käy olisi aamu? :3

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ma 17 Kesä 2013 - 17:04

// Kiitos :3 Aamu tuntuu kyllä aika loogiselta ajankohdalta, joten aamu se siis olkoot.

Nemirneth hypisteli juuri syvän turkoosin värisen hameen helmaa, kun kaupan myyjätär asteli ovesta. Hän heläytti ilmoille ystävällisen tervehdyksen, johon Nemirneth vastasi hymyillen ystävällisesti. Haltianainen oli luultavasti häntä vanhempi, vaikkei sitä ulkonäöstä olisi uskonut. Hänen olemuksessaan oli kuitenkin vuosikymmenien luomaa kypsyyttä ja aikuismaisuutta, jonka rinnalla Nemirneth tunsi olonsa jälleen pikkutytöksi. Naisen hiukset olivat pikimustat ja tämä oli pukeutunut jokseenkiin samaan tyyliin kuin Nemirneth itse, mutta muuta samaa heissä ei sitten ollutkaan.
  "Ah, satuin huomaamaan kaupan kauempaa ja minut valtasi vastustamaton halu uudistaa vaatekaappia! Onko teillä jotain kaunista ja koristeellista, mutta käytännöllistä?" Nemirneth kysyi innostuneisuuden pilke äänessään. "Minä sitten vihaan vaatteita joissa ei voi liikkua kunnolla." hän selitti ja katsoi haikeasti kaunista, mutta äärimmäisen epäkäytännöllistä helmenharmaata pukua rekissä.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ti 25 Kesä 2013 - 11:50

// Hei anteeksi, olen ollut lomalla ja vielä mökillä tuolla Venäjän rajan tuntumassa, jossa hyvä kun edes puhelimet pelittää, netistä puhumattakaan... D:

  "Ah, satuin huomaamaan kaupan kauempaa ja minut valtasi vastustamaton halu uudistaa vaatekaappia! Onko teillä jotain kaunista ja koristeellista, mutta käytännöllistä?"
Nuori haltianainen sanoi. Felna nyökkäsi innoissaan, tällainen naisasiakas sai hänetkin tuntemaan olonsa nuorekkaaksi ja hiukan villiksi. 
"Minä sitten vihaan vaatteita joissa ei voi liikkua kunnolla!" vieras selitti ja katsoi haikeasti helmenharmaata hiukan epäkäytännöllistä vaatetta yhhdellä rekistä.
" Hihhih, minä myös, mutta rikkaat ihmiset ostavat paljon myös epäkäytännöllisiä vaatteita. " Felna sanoi ja yritti sitten vakavoitua hiukan, vaikka iloinen hymy ja pilke silmäkulmassa säilyivät silti.
"Minkälaiseen tekemiseen etsit vaatetta? Minä itse käytän tällaisia -" Felna esitteli kädellä omia vaatteitaan vaatteitaan. -" kaupungilla ja tällaisia -" nainen haki nopeasti toisesta rekistä metsänvihreän yksinkertaisen paidan, jossa oli tumman sammaleenvihreitä silkkinauoja koristuksina ja kiristyksinä ja toisesta rekistä hiukan tiukemmat mustanvihreät pussihousut, sekä kapeat mustat saappaat ja esitteli ne sitten vieraalleen. -" käytän kun liikun metsässä, tai metsästämässä kun olen. Nämä ovat minusta ihan kauniit, ja ennenkaikkea käytännölliset. Minusta vihreän sävyt sopisivat sinulle. Tai sitten jotkut siniset, riippuu ihan sinusta, minkä värisiä vaatteita tykkäät pitää. Sanoinko jo, voin myös tehdä tilaustöitä, eli jos haluat tietyn tyyppisen vaatteen, voin myös tehdä sellaisen, ellei täältä löydä mieluista. "
Felna sanoi ystävällisesti.


// Sori jos tuli sekava TT~TT

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ma 8 Heinä 2013 - 16:58

// Anteeksi omasta puolestani.. Olin reissussa ja unohdin tyystin vastata peleihin.

Haltianainen vaikutti osaavalta asiakaspalvelijalta, sillä hän oli ystävällinen ja kohtelias, kuten kuuluikin. Hän alkoi esitella Nemirille erilaisia vaatteita, kuten vihreänsävyistä melko yksinkertaista paitaa ja pussihousuja, mutta erityisesti mustat saappaat kiinnittivät naisen huomion. Saappaita ei koskaan voinut olla liikaa! Nemirnethillä oli jo yksi musta saapaspari joka palveli häntä uskollisesti tälläkin hetkellä. Nämä saappaat kuitenkin olivat erilaista mallia, ehkä hieman sirommat ja elegantit. "Minäkin pidän metsässä liikkumisesta, mutta se ei varmaan yllätä." Nemirneth naurahti ja osoitti sitten saapasparia. "Haluaisin kokeilla noita. Onko sinulla monia eri kokoja?" hän kysyi ja silmäili sitten viereisessä rekissä roikkuvaa, sinitaivaan väristä paitaa. "Ehkäpä vihreä sopii minulle paremmin, mutta olen aina tuntenut oloni kotoisaksi sinisessä." haltianeito totesi ja tarkisti paidan koon.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty To 11 Heinä 2013 - 12:38

// Joo ei haittaa, mulle käy niin kans liiankin usein :DD:

"Minäkin pidän metsässä liikkumisesta, mutta se ei varmaan yllätä." Nemirneth naurahti ja Felna myös. hän eiollut ikinä tavannut haltiaa, joka ei olisi pitäny metsästä. Asiakas osoitti sitten saapasparia.
"Haluaisin kokeilla noita. Onko sinulla monia eri kokoja?" hän kysyi ja silmäili sitten viereisessä rekissä roikkuvaa, sinitaivaan väristä paitaa. "Ehkäpä vihreä sopii minulle paremmin, mutta olen aina tuntenut oloni kotoisaksi sinisessä." haltianeito totesi ja tarkisti paidan koon.
- Kyllä minulla joitakin kokoja pitäisi olla, mikä olisi teille sopiva?
Felna kysyi, ja yritti samalla miettiä, missä olivatkaan saappaiden nykyinen säilytyspaikka.

// Anteeksi, ei oikein inspaa :<

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ke 24 Heinä 2013 - 18:17

// Ei se mitään, mutta tuohon on tosi hankala vastata mitään, joten pahoittelen omaa lyhyttä ropetustani Very Happy

"Voisitteko näyttää pienimpiä kokojanne, kiitos. Teettekö muuten mittatilaustöitä?" Nemirneth kysyi ja otti samalla rekista pitkän, hopeanharmaan hameen, jonka korkeassa kauluksessa ja leveissä hihansuissa oli metsänvihreitä kirjailuja. Hän viikkasi sen siististi käsivarrelleen sovitusta varten. "Teetkö muuten vaatteet itse, vai ostatko ne jostain? Minä en osaa lainkaan ommella." haltianeito kysyi ystävällisesti ja katsoi tummatukkaista haltiaa uteliaasti.
Samassa Nemirneth tajusi toimineensa epäkohteliaasti. Hän oli kysellyt myyjättäreltä vaikka mitä, eikä ollut esitellyt itseään lainkaan. "Tajusin juuri, etten ole esitellyt itseäni lainkaan! Olen Nemirneth." nuori haltianainen esitteli itsensä, jättäen tarkoituksella pois sukunimensä.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Pe 26 Heinä 2013 - 15:44

"Voisitteko näyttää pienimpiä kokojanne, kiitos. Teettekö muuten mittatilaustöitä?" haltiatyttö kysyi, napaten samalla ketterästi rekistä kauniin harmaan hameen.
Felna hymyili ja nyökkäsi.
"Kyllä teen, voit mennä jo sovittamaan, joko tuonne koppeihin, tai sitten voisit tulla per'ss'ni tuonne takahuoneeseen, josta pitäisi löytyä mittanauhat - ja paperia -, niin voisin ottaa mittasi ylös. Riippuu siis, jos haluat mittatilaustyön." Felna selitti.
"Teetkö muuten vaatteet itse, vai ostatko ne jostain? Minä en osaa lainkaan ommella." asiakas kysyi.
" Kyllä teen ihan itse, kankaat ostan tai tilaan, mutta pitsit yleensä itse näperrän, joskus jos löydän jotain hienoa, jota en itse osaa tehdä, ostan sitä palasen ja opettelen sitten tekemään sen."
Felna selitti innoissaan, kaivellessaan hiukan sotkuisia kaappejaan, etsien mittanauhaa.
" Anteeksi tämä sotku, minä pidän siitä, kun talo näyttää hiukan asutulta, vaikka tämä menee kyllä jo siinä rajalla."
Löydettyään kynän ja paperia, ja mittanauhan, Felna jätti ne pöydälle esille ja kääntyi sitten asiakkaaseensa. Tämä ehti kuitenkin puhua ensin.
"Tajusin juuri, etten ole esitellyt itseäni lainkaan! Olen Nemirneth." nuori esitteli itsensä.
Felna ei ensin tiennyt mitä sanoa, sillä häntä ei ollut edes häirinnyt, ettei ollut tiennyt toisen nimeä.
"No, öä, mukava tavata." Felna sanoi ja hymyili sitten. "En muista esittelinkö jo itseni, mutta olen Felna ja voit myös kutsua minua Felnaksi, jos haluat. " hän sanoi ja läpsäytti sitten kätensä yhteen.
" Mutta se tilaustyö, saappaitako halusit? Unohdin jo ihan..." Felna sanoi hiukan nolostuneena ja sätti mielessään itseään tyhmyydestään.

// Toivottavasti saa selvää Razz

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ke 7 Elo 2013 - 21:32

Nemirneth nyökkäsi sirosti vastaukseksi naisen kysymykseen ja etsiskeli katseellaan takahuonetta. Myyjätär alkoi kaavella hivenen epäsiisteiltä näyttäviä kaappeja, ilmeisesti etsien jotakin heille tarpeellista. Nemir naurahti hivenen naisen huomautukselle kodistaan. Se oli vielä siedettävän sotkuisen rajoissa, vaikkakin haltiat yleensä olivat hyvinkin tarkkoja paikkojen siisteydestä. Ulkokuori oli tärkeä, haltianeito totesi itselleen hieman harmistuneena. "Ei se mitään. Mukavaa, kun kaikki eivät ole aina niin justiinsa." hän vastasi myyjälle. Pölyt olisi tosin ehkä voinut pyyhkiä vähän useammin, hän tuumasi nojatessaan pöydän laitaan. Jos pöydän pintaa olisi vetänyt sormella, siihen olisi jäänyt silminnähtävä, puhdas kohta.

Pian haltianainen laski pölyiselle pöydälle kaikki mittaamiseen tarvittavat välineet. Hän näytti hetkisen hieman hämmentyvän Nemirnethin esitellessä itsensä, mutta toipui pian ja vastasi esittelemällä itsensa. Felnaksi itsensä esitellyt nainen läpsäytti touhukkaasti kätensä yhteen ja alkoi touhuttaa saappaista. "Kyllä, mustat ja tiukat saappaat olisivat mukavat. Niiden pitäisi olla mukavat jalassa ja sopivat matkusteluun, mutta myös hitusen koristeelliset." neito totesi ja istahti tuolille pöydän ääreen. Hän vetäisi toisen mustan saappaansa pois jalastaan ja laski varoen maahan.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pääkaupungin kaduilla

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 :: Isirion :: Evegwar

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa