Alymir Redesco

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Alymir Redesco

Viesti kirjoittaja Zandon lähetetty Ma 26 Maalis 2012 - 2:04

Nimi
Alymir ”Aedan” Redesco

Ikä
178

Laji
Puolihaltija

Sukupuoli
Mies

Ammattii
Entinen sotilas haltijoiden tulijoukoissa, nykyisin kiertää maita tienaten useimmiten lääkäritoiminnalla, mutta tarvittaessa myös suojelijana matkustajille

Ulkonäkö
176 cm pitkä, muistuttaa ruumiinrakenteeltaan metsähaltijaa, vihreät silmät, tumman ruskeat, pitkät hiukset, joista on tehty letit yksi kummallekin puolelle kasvoja, letit on sidottu valkoisilla nauhoilla, päivettynyt iho lukuunottamatta oikeaa käsivartta, joka on lievästi kärventynyt. Oikeassa kämmenessä verenpunainen pyöreä sinetti, jonka keskellä on aaltokuvioinen kolmio, jonka sisällä on kolmikärkinen liekki. Vasemman silmän yläpuolella on viistosti oikealle ylöspäin menevä arpi.Vaatteina käyttää sinistä, huputonta kaapua, jonka hihat saa helposti käärittyä, sekä punaista viittaa. Kenkinä ovat ruskeat, matkustelijoille sopivat paksupohjaiset nahkakengät. Kantaa nahkaisella vyöllään orichalcum-metallista tehdyn falchionia, jonka terässä on sama sinetti, kuin oikeassa kämmenessään.

Menneisyys
Alymir asui lapsuutensa Isirionin Evegwarssa. Suuressa kaupungissa Alymir sai nopeasti kunnollisen koulutuksen magiassa heti Alymirin osoittaessaan jatkavansa hyvämaineisen sukunsa perinnettä tulimagian käyttäjänä. Nuorena pojankloppina Alymir oppi sytyttämään peukalostansa tulevan kynttilänomaisen liekin, mistä muodostui aikanaan hänen tunnusomainen maneerinsa sytyttää jatkuvasti liekkiä peukalostansa.

Redescon suku oli tunnetusti mukana sotilaallisissa maailmanmenoissa, eikä Alymir voinut vältää aloittamasta uraansa sotilaana. Hän ei kuitenkaan erikoistunut räjähdysomaisiin tulitaikoihin, vaan pikemmin pikkutarkkoihin taikoihin. Tämän takia hän toimi enemmän matalamman profiilin tehtävissä. Vanhetessaan hänelle jäi myös tehtäväkseen vankien kuulustelussa avustaminen: vankien polttaminen kidutusmenetelmänä. Alymir vastusti suuresti tällaista, mutta ollessaan kaikista tarkoin kontrolloimaan pientä liekkiä, hän joutui jatkamaan tehtäviänsä.

Vuosien kuluessa ilmaantui toinen Alymirin tasoinen tarkka toimija, Alymir ilmoitti lopettavansa tehtävät. Rahasta hänellä ei ollut pulaa, joten hän halusi muuttaa kauas pois nykyisestä elämästään. Hänen viimeinen tehtävänsä oli jälleen kerran kuulustelu, tällä kertaa kuulusteltavaa, ihmismies, epäiltiin murhasta. Epäillyn tunnustaessa riistäneensä uhriltaan hengen Alymir käskettiin polttaa epäillyn kasvoja, kunnes toisin käskettiin. Alymir vastusti suuresti, mutta kun häntä oli muistutettu paikallisista laeista, hänen oli pakko suostua.

Alymirin aloittaessa epäilty päästi moniäänisen kirkaisun. Epäillyn pää kääntyi äkisti ylöspäin, ja hänen suustaan tuli esiin astraalimainen hahmo. Kirkuva hahmo kirosi Alymiria ja vannoi, ettei jättäisi ihmistä rauhaan. Alymir suuntasi nyt liekkinsä kohti astraalihahmoa, joka pitkään kirkumisen jälkeen suihkaisi sinisen liekin kohti Alymiria, joka peitti kasvonsa oikealla kädellään. Tämän jälkeen astraalihahmo haihtui pois. Ihminen, jonka naama oli kärventynyt mustaksi, lysähti veltostuneena kasaan, kuin äkisti kuolleena.

Alymirin piti rahansa saatuaan vielä viedä ihmisen pois ja haudata hänet. Kannettuaan ihmisen hautausmaalle ihminen havahtui ja tarjosi Aymirille mitä tahansa, jos hän pääsisi pois. Teknisesti mies oli jo julistettu kuolleeksi, joten Aymir esitti hänelle tarjouksen: mies kulkisi Aymirin mukana maailmalla Aymirin matkakumppanina, ja he molemmat saisivat mahdollisuuden aloittaa uuden elämän. Mies suostui tarjoukseen ja he keksivät miehelle uuden nimen, jolla kukaan ei häntä tuntisi: Varefin Dux.

Kulkiessaan yhdessä Alymir halusi käyttää tulimagiaansa muuhunkin kuin tuhoon. Alymir opiskeli lääketiedettä ja oppi, miten tulella saatin esimerkisi amputoitua raajoja sekä muuta tarkkaa työtä, missä hän olikin hyvä. Kerran hän amputoidutoi köyhän maanviljelijän, jolla ei ollut mitään muuta annettavaa kuin hyvälaatuinen piippu, johon oli koverrettu ”Aedan”. Saatuaan tämän piipun monet ovat kutsuneet Alymiria myös nimellä Aedan.

Magia
Alymir on taitava tulenkäyttäjä. Taitavalla korostettakoon, että hän pystyy tekemään pikkutarkkoja operaatioita tulella. Tämä tulee toisaalta sillä kustannuksella, että Alymir ei kykene tuottamaan suuria räjähdyksiä. Hän kykenee myös imemään jossain määrin tulta, jonka hän yleensä vapautaa tulipallona taivaalle.

Luonne
Alymir on iän myöten rauhoittunut mies, joka haluaa auttaa muita ihmisiä, mikäli mahdollista. Tällä tavalla hän yrittää sovittaa menneisyydessään tekemiä pahoja tekoja. Hän on tietoinen paikallisten lääkäreiden palkoista ja ottaa vähätuloisemmilta yleensä puolet siitä, mitä hän ottaisi rikkaammilta. Hänellä on vaikea pitää malttinsa, jos joutuu näkemään sadistista kohtelua. Hän on kertaalleen polttanut sadistin kasvot tunnistuskyvyttömäksi raivopurkauksen vallassa. Hän maksoi myöhemmin korvauksen välttyäkseen suuremmilta ongelmilta. Alymir on vasenkätinen. Taistellessa hän käyttää falchioniaan vasemmalla kädellä ja tulimagiaansa oikealla kädellään.

Alymir ei kuitenkaan ole täysin vakava ihminen ja osallistuukin mielellään noppapeleihin, vaikka sattuisi menettämään asiakkaansa antamat rahat. Alkoholia hän juo enintään lasillisen, koska hän pelkää tarkkuutensa heikentyvän juomisen myötä. Hänenllä on ylpeytensä sukunsa edustajana, muttei tunne samanlaista ylpeyttä olla haltija, koska hän on "vain" puolihaltija.

Alymir polttaa piippua, johon on kaiverrettu Aedan. Piipun polttaminen tuo hänelle suurta rentoutumista. Hänellä on maneerina sytyttää pieni liekkä peukalolleen hiertämällä peukaloaan kertaalleen kätensä muiden sormien kanssa yhteen alhaalta ylöspäin. Tällä maneerilla hän myös tarjoaa toiselle piipun polttajalle liekkiä.

Alymir on kulkenut monien matkustelijoiden kanssa, mutta hänen ainoa vakituinen seuransa on Varefin Dux. Alymirillä oli aikanaan vaimo, mutta Alymir ei kestänyt menneisyyttään ja joutui eroamaan vaimostaan. Nykyisinkään hän ei halua sitoutua mihinkään paikaan pysyvästi avioliiton takia. Jos hän avioituisi jonkun kanssa, puolison tulisi olla valmis matkustamaan paljon.


Viimeinen muokkaaja, kalmankukka pvm Ma 26 Maalis 2012 - 17:47, muokattu 1 kertaa (Raportin syy : Ei toimi html jostain syystä, pitää käyttä BBCcodea :3)
avatar
Zandon

Viestien lukumäärä : 61
Join date : 25.03.2012
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Alymir Redesco

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty Ma 26 Maalis 2012 - 15:13

Mahtava hahmo, hyväksytty siis! Smile

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa