Phebios

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Phebios

Viesti kirjoittaja Donray lähetetty Pe 22 Kesä 2012 - 21:05

Phebios on hieman yliüber hahmo, mutta hänen tarinaansa on sovittu Kalmiksen kanssa. Lisää infoa Ilmoitukset-osiosta. Very Happy




Ikä: 37

Laji: Ihminen (hänen sielunsa rinnalla samassa ruumiissa asuu demoni, mutta Phebios on itse täydessä kontrollissa)

Sukupuoli: Mies

Ulkonäkö:
Phebios on ikäänsä nähden erittäin vanhan näköinen. Hänen kasvonsa ovat pitkähköt ja laihat. Joka puolella naamaa hänellä on syviä ryppyjä ja melkein kokonaan Phebioksen kalpeaan ihoon kadonneita arpia. Hänen hiuksensa ovat valkoisenharmaat ja pitkät ja hänellä on myös pitkähkö kapea parta. Syvällä Phebioksen silmäkuopissa kiiluu eri väriset silmät, toinen erittäin vaalea harmaansininen ja toinen punertavan ruskea.

Päällään hänellä on tummanvioletti hupullinen kaapu (niin tumma, että kaapua voisi luulla mustaksi ilman kunnon valaistusta), jonka vasen hiha on niin pitkä, ettei vasenta kättä näe kaavun alta ollenkaan. Kasvonsa hän on kätkenyt syvälle hupun alle pimeyteen. Käsissään hänellä on ruskeat nahkahanskat ja vasen on suurempi kuin oikea. Kaavussa on leveä vihreä kauluksen ja olkasuojusten sekoitus. Ylhäältä päin kaulus näyttää kapealta soikiolta, jonka keskeltä nousee Phebioksen huppu ja keskispisteestä lähtee myös suoria uria reunoja kohti. Kaulusta myös kehystää hopeanvärinen reuna. Kaulus saa muuten laihasta Phebioksesta erittäin kookkaan ja kaapu on ommeltu kaulukseen kiinni niin, että se laskeutuu noin 15cm päästä kauluksen reunasta. Phebioksen ruumiinrakenne on pitkä, melko lihaksikas, mutta silti hyvin riutunut ja luisevan laiha. Kaavun alla Phebioksella on päällään tumman vihreät housut, musta paita ja tummat raskaammat saappaat.

Phebioksen oikealla reidellä lepää leveäteräinen lyhyt katar huotrassaan. Kaulassaan hän kantaa violettia timanttikorua, joka näyttää melkeinpä elävän. Hänen vasen kätensä on olkapäähän saakka musta piikikäs panssarimainen demonikäsi, jonka ulkosyrjällä on lasimaisia vaalean vihreänä hohtavia pitkulaisia ”kuplia”, joiden sisällä liikkuu jotain…

Menneisyys:
Phebioksen isä Abarden Uhmar oli iskenyt Phebioksen äidin jostain tavernasta ja ottanut tytön mukaan vaimokseen. Aluksi kaikki näytti sujuvan kauniisti ja pariskunta meni naimisiinkin, mutta miehestä alkoi kaivautua esiin hänen julma hyväksikäyttävä puolensa.

Phebioksen äiti ei pian nähnyt mustelmatonta päivää ja pian Abarden ei päästänyt naista edes asioimaan läheiseen kylään, koska siellä oltaisiin huomattu naisella olevan jotain vinossa. Miehen ollessa asioilla hänen vaimonsa oli teljettynä pieneen komeroon, jottei tämä pääsisi pakenemaan. Abarden alkoi myös valehtelemaan, että sudet söivät hänen vaimonsa, kun muut alkoivat ihmettelemään missä tämä on.

Phebioksen äiti sai monta lasta, mutta moni jäi kesken kohtelun takia tai kuoli heti synnytykseen, koska kukaan osaava ei ollut auttamassa lapsia maailmaan. Aluksi Phebioksen äiti oli pistänyt vastaan ja huutanut ja parkunut miehellensä, kun tämä kävi käsiksi, mutta lopulta koettuaan liikaa väkivaltaa ja nähtyään monien lastensa kuoleman hän murtui, eikä tehnyt elettäkään estääkseen miestään tekemästä vaimolleen pahaa. Hän ei olisi enää yrittänytkään karata vaikka olisi saanut mahdollisuuden.

Kerran kuitenkin eräs lapsi pääsi syntymään ja selvisi hengissä. Abarden antoi vaimonsa pitää lapsensa, jos saisi vaikka tästä perillisen. Lapselle ei annettu nimeä, koska hänen isänsä ei keksinyt mitään hyvää, eikä äidin suusta tullut enää sanaakaan. Tämän takia lapsi ei koskaan myöskään alkanut kantaa mitään sukunimeä. Phebioksen äiti sai imettää lasta rauhassa, mutta jos lapsesta pääsi surullinen vinkaisu, hänen isänsä saattoi ottaa lapsesta julmasti kiinni ja hiljentää tämän keinolla millä hyvänsä.

Kohtelusta huolimatta pieni vauva taisteli ja hänestä kasvoi pieni hiljainen lapsi, joka eli omassa pienessä hiljaisuudessaan. Abarden saattoi joskus lyödä lastaan syyttä ”vain karaistakseen poikaa”. Poika vihasi isäänsä kohtelusta ja äitiänsä siitä, että salli isän teot.

Eräänä päivänä pojan ollessa kahdeksan vuotta hänen mielessään kuului ääni, joka sanoi, ettei poika ansaitsisi tällaista elämää ja puhuja voisi lopettaa tämän elämän nopeasti. Poika toivoi koko sydämestään, että pääsisi tästä elämästä eroon ja seuraavana päivänä molemmat vanhemmat sairastuivat. Poika piti isänsä käskystä molemmista vanhemmistaan huolta ja joutui ryöstelemään heille jopa syötävää pienestä iästään huolimatta. Viikon kuluttua kuumeesta hikiset ja väsyneet vanhemmat alkoivat kouristella ja pitämään sairaan kuuloisia korahduksia. Vanhempien selkärangat taipuivat taaksepäin kaikki muutkin raajat kouristusta seuraten, heidän silmänsä kääntyivät luonnottoman ylös ja heidän suunsa vääntyi mahdollisimman auki. Tämän tapahduttua molemmilla alkoi tulla verta jokaisesta sopivasta aukosta ja poika huomasi selvästi vanhempiensa olevan kuolleita. Ensimmäistä kertaa elämässään poika nauroi. Hän nauroi hysteerisenä melkein tunnin putkeen, naama luonnottomassa virneessä.

Poika karkasi läheisen kylän kaduille ja sai pian huomata, ettei elämä kovasti parantunut vieläkään. Orpoihin lapsiin suhtauduttiin halveksuvasti, koska ei koskaan voinut tietää, mitä sairautta tuntematon lapsi kantoi kun vanhemmatkin ovat kuolleet tietämättömästä syystä. Kukaan ei tarjonnut pojalle syötävää, joten pojan ryöstöretket eivät päättyneet tähän. Ryöstäessään poika sai paljon mustelmia vihaisilta myyjiltä, mutta pääsi aina karkuun.

Kylän poikaa vanhemmat lapset alkoivat vainoamaan häntä eriväristen silmiensä takia. He olivat oppineet, että sen näköiset ovat vaarallisia ja pitäisi polttaa ja mielellään heidän kielensäkin pitäisi repiä irti. Monta kertaa poika juoksi kiusaajiaan karkuun synkemmille kujille, kyyristyi vaikkapa tynnyrin taakse, toivoi katoavansa maailmasta ja hän sulautuikin varjoihin. Hän käsitti pian itse kykynsä ja alkoi hiomaan sitä niin, että sulautui haaleimpaankin varjoon.
Kuusi vuotta hän selvisi kaduilla varkaudella ja hallitsi varjoihin sulautumisen erittäin mallikkaasti.

Kuitenkin eräänä aurinkoisena päivänä poika teki nälissään suuren virhearvion. Hän ei jaksanut odottaa, että aurinko olisi siirtynyt pois kalamyyjän tiskiltä ja päätti hiippailla tiskille juuri sillä välillä kun myyjä katsoi muualle. Homma näytti sujuvan hyvin, kunnes kalaa kurkottaessaan poika työnsi kyynärpäällään viereisen kulhon kolisten maahan. Myyjä kääntyi, huomasi samantien, mitä oli tapahtumassa ja löi vahvalla koukulla poikaa niin, että tämä lensi seuraavalle kojulle, jonka myyjä oli juuri lounastauolla. Kalamyyjä otti tiskiltään lihakirveen ja julisti, että varkaalta tulee irrottaa näpistelevä käsi ja lähti ottamaan askelia poikaa kohti. Pojalta oli pimennyt maailma ja lähtenyt ilmat pellolle viereiseen kojuun osuessaan ja avatessaan silmänsä hän pian tajusi tilanteensa. Hän hätääntyi nähdessään suuren myyjän lihakirves kädessään ja alkoi käsillään liikkua taaksepäin. Myyjän päästessä lähemmäksi paniikki otti pojasta otteen, hän otti vaistomaisesti lähimmästä olevasta esineestä kiinni ja viskasi sen kohti myyjää huutaen ”Mene pois!”. Poika tunsi samantien lämpimän veren tirskahtavan päällensä ja huomasi miehen seisovan hetken paikallaan silmät ammollaan veitsi kurkussaan. Mies lyyhistyi kuolleena pojan eteen ja poika huomasi pian kauhistuneet katsojat ympärillään ja alkoi kuulla vihaisia huutoja. Poika nousi vikkelästi jaloilleen ja juoksi jälleen kohti pimeitä kujia ja katosi sinne.

Kujalla poika tärisi yksikseen kyyristyneenä ja kelasi uudelleen ja uudelleen tapahtunutta. Hän ei käsittänyt miten niin oli päässyt käymään. Yhtäkkiä kuului ääni ”Voi pientä, ensimmäistä kertaa itse tappanut yhden noista mädistä ihmisistä”. Poika pelästyi kovasti, nousi jaloilleen ja ääni väristen kysyi ”Ku-kuka siellä?”. ”Mitä? Etkö enää tunnista minua? Minä olen täällä, mutta samalla en ole missään.” ääni vastasi irvaillen. Poika katseli ympärilleen kummaksuen. Ei sen pitäisi nähdä minua, ei kukaan siihen pysty! ”Mitä tarkoitat? En tunne ketään, kukaan ei tunne minua.”. ”Voi mutta minäpä tiedän sinusta kaiken. Sinä loit minut. Olen osa sinua. Etkö todellakaana muista häntä, joka pelasti sinut isäsi tyrannialta ja äitisi säälittävyydeltä?”. Pojan kasvot kalpeni ”Sinä…”. Ääni hymähti ”Minä olen sinun vihasi. Olen yksinäisyytesi. Olen voimasi.”. ”Minä, minä en ymmärrä. Mitä oikein haluat?” poika ihmetteli. ”Minä haluan auttaa sinua poikaseni, olenhan osa sinua. Minä voin opettaa sinua selviämään niin, ettei sinun tarvitse enää ikinä pelätä eikä kumartaa ketään. Sinun tarvitsee vain tehdä aina kuten minä käsken sinun tehdä.”. Poika kurtisti kulmiaan tarjouksen kuultuaan ”Mistä tiedän ettet ole kuten kaikki muutkin? Kukaan ei ole halunnut minulle mitään hyvää.”. Poika kuuli naurua ”Mitä muutakaan vaihtoehtoa sinulla on? Edellisen esityksesi perusteella joudut vielä joku kerta vielä pahempaan tilanteeseen, varsinkin kun kukaan ei enää suvaitse läsnäoloasi tässä kaupungissa murhattuasi sen kalamyyjän.”. Tilanteensa tajuttuaan poika puri hammasta, harkitsi hetken ja lopulta avasi suunsa ”Hyvä on, kuljen sinun ohjeittesi mukaan tästä lähin. Mitä haluat minun tekevän?”. ”Hyvä. Ensinnäkin tarvitset nimen. Minua kutsutaan nimellä Phebios ja me olemme yksi ja sama asia, siispä sinäkin tulet kantamaan nimeä Phebios.”. Poika sulki silmänsä nöyrtymisen merkkinä. ”Hyvä on, nimeni on Phebios.”.

Ensimmäiseksi tehtäväkseen Phebios sai hankkia jostain tikarin ja ruokaa. Hän meni seuraavana yönä asesepän taloon, ryösti sieltä pienen tikarin, meni eri ruokien tuottajien taloihin ja ryösti muutaman päivän edestä monipuolista ruokaa. Lopuksi hän kävi vielä kutojan kaupassa ja hankki sieltä mustat vaatteet ja kaavun. Demoni käski Phebioksen matkustaa seuraavaan suurempaan kaupunkiin näillä eväillä. Kaupungin nimi oli Wardraet ja se sijaitsee Barcelin koillisosissa.
Alue oli melko tunnettu maantierosvoistaan ja kaiken maailman rikollisista, jotka eivät tehneet kenenkään matkoista helppoa, tai ainakaan halpaa. Demoni käytti tämän hyödykseen ja laittoi Phebioksen harjoittelemaan näillä miehillä tikarinkäyttötaitojaan. Phebios empi ensin, että miksei hän voisi vaan hiippailla ohi, miksi nämä miehet tulisi tappaa. Demoni selitti kuinka pahoja nuo miehet olivat, mikä muistutti Phebioksen omasta isästä, eikä enempää suostutteluja tarvittu. Kaupungin muurien lähestyessä Phebios oli jättänyt taakseen viikon aikana seitsemän yksittäistä toimijaa ja neljä kokonaista rikollisjengiä.

Kaupungissa demoni kertoi, että siellä asuu eräs demonien manaaja, joka voisi havaita demonin ja käydä Phebioksen ongelmaksi ennen pitkää. Demoni kertoi, että tämä tulisi tappaa mitä pikimmiten, koska tällä kestäisi pari päivää havaita uuden spektraalidemonin läsnäolo kaupungissa. Phebios hiippaili yöllä tämän taloon ja oli juuri valmiina iskemään veitsensä miehen sydämeen, kun mies heräsi ja löi piston patjaan. Mies löi Phebiosta rintaan, jolloin tämä otti muutaman askeleen taaksepäin ja nousi ylös toiselle puolelle sänkyään. ”Demonin haju herättää kenet tahansa manaajan silmänräpäyksessä, noviisi.”. ”Hyvä tietää.” Phebios hymähti. Irtaudu ruumiistani hetkeksi, Phebios sanoi demonille, joka tyytyi siirtymään tämän olan taakse. Phebios katosi pimeyteen ja pian manaaja näki vain paikalleen jääneen demonin. Pian tämä tunsi veren virtaavan kaulastaan kun tikarin terä viilsi sen auki. ”Ihminen pääsee silti ohitsesi säälittävän helposti.” Phebios tokaisi manaajan kaatuessa maahan.

Phebioksen suoriuduttua tehtävästään demoni käski tämän mennä seuraavana yönä viereiseen metsään ”tärkeää tapaamista” varten. Phebios koitti kysellä paljon hämärästä tehtävänannostaan, mutta demoni hiljeni asiasta ja Phebioksen oli vain seurattava käskyä tietämättä sen todellista tarkoitusta. Phebios meni sovittuun paikkaan ja jäi odottamaan, että jotain tapahtuisi. Pian metsästä tuli esiin demoni fyysisessä muodossaan. Demoni oli kaksimetrinen sininen vampyyrimäinen lihaksikas olento. Tämän huomatessaan Phebios pomppasi jaloilleen jonkinnäköiseen taisteluvalmiuteen. ”Tämänkö takia minut käskit metsään? Pyysit demonikaverisi murskaamaan minut.”. Demoni naurahti Phebioksen epäilyille ”En toki, minulla on sinulle lahja. Tämän takia todellisuudessa halusin sen manaajan pois pelistä. Hän havaitsee fyysisen demonin monta kertaa helpommin.”. Sininen demoni avasi suunsa ja antoi matalan äänensä jylistä: ”Tämäkö sintti on se sinun lupaava tapauksesi Phebios? Näyttää yhtä herkältä kuin kuka tahansa muukin ihmisistä.”. Phebios kuuli kuinka hänen demoninsa vastasi toiselle ”Hänessä on paljon potentiaalia, ihmisruumis voi olla heikko, mutta sielusta voi tehdä vielä demoninkin sielua vahvemman. Ja varo vaan, tulet vielä joku päivä kumartamaan tätä poikaa.”. ”HAH! Ole onnellinen poika, ettei nuo sanat tulleet sinun suustasi, muuten tuhoaisin sinut erittäin kivuliaasti.”. Demoni taikoi esiin itselleen liian pienen katarin reisitupessaan ja korun ja asetti ne Phebioksen eteen. ”Joka tapauksessa, tässä on pyytämäsi artefaktit, pidä niiden kanssa hauskaa. Ja poika, hajoa hauskuuteesi.” demoni virnisti Phebiokselle, kääntyi ympäri ja katosi metsään. ”Nyt voi hankkiutua eroon tikaristasi, tässä on paljon mahtavampi ase. Ja sen täyden voiman aktivoidaksesi, tarvitset myös tuon korun." Phebios nosti korun. Se esitti sarvipäisen hopean demonin kasvoja, jonka avonaisessa suussa oli synkeän violetti timantti. Timantti näytti kaikessa synkkyydessään täysin kuolleelta. Phebios laittoi korun kaulaan ja kiinnitti tupen reiteensä. Hän vetäisi katarin tupestaan ja ihasteli sitä hetken. Sen terä oli alusta sahalaitainen ja leveni pyöreästi. Sitten terä taas kovertui kunnes ennen kahvaa se leveni ja jätti kahvan molemmille puolille vielä ranteeseen saakka jatkuvat terät. Keskellä asetta kulki tutun näköinen violetti suoni, aivan samankaltaine kuin korun timantti. ”Seuraavaksi tarvitsemme sopivat uhrit sinulle.” demoni sanoi Phebiokselle.

Phebios palasi kaupunkiin ja demoni ohjasi pojan synkemmille kujille. ”Tuolla, näetkö nuo kolme varasta tuolla. Kukaan ei kaipaa heitä, mutta he ovat juuri sopivia sinun uhreiksi. Testaa kuinka hyvin uusi aseesi leikkaa.”. Phebios katosi kadun pimeyteen ja pian varasjengin perimmäisen jäsenen veret roiskuivat edellä kulkevien kavereidensa päälle kun hänen kaulansa repäistiin auki. Kaksi varasta kääntyivät hädissään ympäri ja ottiva veitsensä esiin, mutteivat ehtineet nähdä Phebiosta ennen kuin tämä katosi jälleen varjojen syleilyyn. Pian Phebios pudottautui yllä olevan laatikkokasan päältä toisen varkaan päälle ja survaisi katarin miehen naamasta läpi. Kolmas perääntyi muutaman askeleen taaksepäin tikari edessään täristen. Phebios nousi kuolleen varkaan päältä ja otti muutaman askeleen viimeistä uhriaan kohti. Varas sohaisi veitsellään Phebiosta kohti, mutta tämä otti miestä ranteesta kiinni ja vei katarinsa miehen rinnan läpi. Irroittaessaan miehen terästä Phebios huomasi terän suonen kirkastuneen ja että siinä kulki hetken aikaa elämää. Hän katsoi koruaan ja huomasi sen olevan kirkkaampi ja se näytti elävän. ”Ota heidän rahapussinsa, käydään nauttimassa kerrankin laillinen ateria lähimmässä pubissa.” demoni sanoi Phebiokselle.

Phebios kulki pitkin öisiä katuja etsien pubia ja huomasi yhtäkkiä eräässä ikkunassa kuinka mies löi vaimoaan ja repi tältä vaatteita pois kun nainen yritti kaikin keinoin päästä kauas miehestään. Nurkassa Phebios huomasi itkevän lapsen, joka sai hänet muistamaan lapsuutensa, kuinka hänen isänsä oli kohdellut perhettään. Tämä sai Phebioksen kihisemään raivosta ja hän rikkoi ikkunan ja katosi talon sisälle varjoihin. Mies pelästyi ikkunansa rikkoutuessa ja pälyili hetken ympärilleen. Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi hahmo, joka otti miestä kurkusta kiinni ja paiskasi tämän seinää vasten. Mies katsoi kauhuissaan kun tämä hahmo otti esiin katarinsa ja työnsi sen hänen rintansa lävitse. Phebios hellitti otteensa löysästä miehestä ja käveli naisen luokse, joka katsoi miehensä raatoa uikuttaen. ”Heikko…” Phebios tokaisi, jolloin nainen nosti katseensa Phebiokseen kauhun vallassa ja Phebios sivalsi naisen kurkun auki yhdellä näyttävällä liikkeellä. Tämän jälkeen Phebios loi katseen itkevää poikalasta kohti ja oli juuri ajattelemassa lähtöä kun demoni katkaisi hänen ajatuksensa. ”Hän ei ole yhtä vahva kuin sinä. Jos jätät tuon pojan henkiin, hänestä tulee vielä isäänsäkin pahempi. Murhaa hänetkin.”. Phebios laski kasvonsa hetkeksi täysin hupun alle ja kääntyi lopulta pojan suuntaan. ”Sori, elämästäsi tulisi yhtä helvettiä, jos antaisin sen jatkua.” Phebios sanoi ja työnsi katarinsa leveän terän pojan kaulan läpi niin, että lopulta koko kapea kaula katkesi ja pää vierähti lattialle.

Tämän tapahduttua katar ja koru alkoivat hohkata kirkasta valoa ja korun pohjasta lähti paksu piikki, joka survoutui Phebioksen rintaan. Phebios kaatui tuskissaan huutaen maahan kun kaulaketjusta kasvoi vielä pienemmät piikit, jotka tunkeutuivat hänen niskaansa. Hänen vasen kätensä alkoi kouristella ja hänen lihaksensa pullistelivat niin, että repivät ihonmyötäisen hihan ranteesta olkapäähän. Kaulausta lähti liikkeelle tatuointimaiset mustat viivat, jotka luikertelivat ihoa pitkin kohti vasemman käden sormia kohti. Sormiin päästyään Phebioksen sormenpäät repeytyivät mustiksi kynsimäisiksi kartioiksi, seuraava sormen nivel seuraten esimerkkiä kunnes koko käsivarsi oli olkapäähän mustaa piikikästä kulmikasta panssaria. Lopuksi rintaan pistävä piikki lähetti vielä vihreän madon matkaan kohti kättä ja mustan käden ulkosyrjä avautui kämmenselästä olkapäähän saakka paljastaen luun ja lihakset ja avautuneeseen kohtaan muodostui vaalean vihreä kuplamainen rakenne. Muutoksen loputtua korusta lähteneet piikit vetäytyivät takaisin, haavat lähtivät hitaasti umpeutumaan ja Phebios jäi vielä tuskissaan pitelemään vasenta kättään.

”Mitä oikein tämä on?” Phebios sihisi tuskissaan. ”Pahoittelen, etten varoittanut tuskasta, mutta olet nyt paljon voimakkaampi. Tuo amuletti ja katar on erään demonin riivaaman maagin kehittämä tapa kyetä kontrolloimaan kaikkia elementtejä samaan aikaan. Demoni kuitenkin lisäsi siihen maagin tietämättä kyvyn, joka muuttaa elementtisi luonteet ja myös tuon käden, josta tulet oppimaan myöhemmin vielä paljon. Katarisi on nyt yhteydessä korun sijaan käteesi. Katarisi kuusi uhria toimivat laukaisevana tekijänä. Sinun tarvitsi kerätä kuusi itseltäsi puuttuvan elementin omaavaa sielua. Onneksi tuo poika ei ollut perinyt äitinsä tulisuutta tai isänsä tuulielementtiä vaan sai jostain esi-isiltään harvinaisen mielielementin”. Phebios katsoi katariaan. Suoni todellakin oli muuttunut vihreäksi, mikä todisti sen yhteyden käteen. ”Voinen siis olettaa, että tämä käsi syö uhrieni sieluja, kuten korukin? Ja mitä ne sielut minulle tekee?” Phebios laskeskeli. Jälleen Phebioksen päässä raikui demonin mielipuolinen nauru ”Voi sinua heikkouskoista, et sinä enää joudu tuskaa kokemaan. Sielut ovat mielielementtisi hallittavissa. Työsi tässä maailmankolkassa on tehty. Lähdetään itärajan tuolle puolen harjoittamaan voimiasi satunnaisilla sivistyksen keskityksillä, mitä sieltä löytyy. Minulla on varallesi paljon suunnitelmia.”.

Näiden sanojen saattelemana Phebios matkasi Barcelin ulkopuolelle. Rajalla demoni kysyi Phebiokselta ”Poikani, mitä mieltä olet ihmisistä?”. Phebios hämmentyi kysymyksestä, mutta vastasi ”Ailahtelevia, heikkoja, itsekkäitä. Eivät kykene tekemään hyvää toisilleen. Ihmettelen, mitä moinen laji tekee Aysian mailla, tai miten he selviävät.”. Demoni hymähti tyytyväisenä ja sanoi Phebiokselle ”Totta, eivätkä vain ihmiset. Ailahtelevia ovat myös haltijat, kääpiöt, hukat ja kaikki muut lajit, jotka tätä maata dominoi. Siksi tarvitsenkin sinua ja ymmärrystäsi heidän todellisesta luonteesta…”. Phebios jäi niille teilleen eikä häntä nähty sen koommin.

Luonne:
Phebios on yksinäinen ja epäluottavainen henkilö. Hänen vihaansa ruokkinut demoni on saanut miehen uskomaan, että niin haltijat, kääpiöt, hukat kuin ihmisetkin ovat läpeensä pahoja eivätkä he ansaitse elää viljelemässä pahaa maailmaan. Hänen lähellään ei ole ketään, koska kukaan ei oikeastaan halua olla siinä tai sitten Phebios tappaa kuitenkin kaikki seuraajansa, koska samaa pohjasakkaa he kaikki ovat. Itsensä Phebios on nostanut jumalan tai pikemminkin oikeudenmukaisen tuomarin asemaan, jolla on oikeus lopettaa maailman kärsimys.

Magia:
Phebios hallitsee jokaista elementtiä hieman erilaisessa muodossa. Tulielementin liekit ovat violetteja ja ne tyrmäävät sivuun normaalin tulen. Vesi on tummempaa ja raskaampaa kuin oikea vesi (ja usein jokseenkin syövyttävää). Ilma on aina kylmää, ellei sitä sekoita tulen kanssa. Maasta nousevat puun oksat eivät ikinä ole eloisia eikä Phebioksella ole yhteisymmärrystä eläinten kanssa. Sähkön manipulaatio on vain edistyneempää kuin normaalisti. Valoelementillä Phebios ei kykene leikkimään valolla vaan vain pimeydellä. Mielielementillä hän ei kykene vaikuttamaan kenenkään muun mieleen, vaan hän komentaa ryöstämiään sieluja mielielementillä.

_________________
Olen Kirjoitusten Haltija (=moderaattori) eli minulta voi kysyä, jos ilmenee ongelmia :]

Edwin Ferhew, Grognar Murdinrin, Derick Rahsung (Hurrikaanisoturi), Phebios
avatar
Donray
Kirjoitusten haltija

Viestien lukumäärä : 106
Join date : 20.03.2012
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa