Houkutteleva Lasti

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty Pe 17 Elo 2012 - 21:22

// Kalmankukkaa Yatain kera tänne odottelen. Tarina sijoittuu muutaman viikon verran menneisyyteen//

Sylos Lachryma

Arinkara oli pieni satamakaupunki Isirionissa, ja näin ollen suurin osa asukkaista oli haltioita. Vaikka satamakaupungissa majailikin väliaikaisesti paljon muidenkin lajien edustajia, Sylos huomasi suurimmanosan kadullaliikkujista olevan omaa kansaansa. Haltia suuntasi askeleensa vakaasti kohti itse satamaa, katsellen kuitenkin ympärilleen uteliaana. Vietettyään niin paljon aikaa ihmisten asuttamissa kaupungeissa, haltiakaupunki näytti hänen silmissään todella huolitellulta, vaikkei se vetänytkään vertoja hänen kotikaupungilleen. Käsityöläisten kojut lisääntyivät tienvarsilla mitä lähemmäs satamaa haltia saapui. Sylos hymyili itsekseen väistäessään kadulla juoksevia lapsia ja jäi hetkeksi katsomaan näiden perään. muutama vuosi takaperin haltia olisi nyrpistänyt näille nokkaansa ja pöyristellyt lasten huonoa kasvatusta, mutta nyt.. Noh, aika muuttaa ketä tahansa.

Itse satama ei ollut erityisen kiiltävä, taikka huoliteltu, mutta kukapa sitä sellaisena osaisikaan pitää. Laivojen lastit sotkivat kivet nopeasti, tervasta ja kalasta puhumattakaan. Linnut kiertelivät satamaa etsiskellen kalan raatoja tai osia itselleen syötäväksi. Sylos katseli ympärilleen mietteliäänä ja haki katseellaan satamakapakkaa tai majataloa josta voisi kysyä olisiko yhdelläkään ajimeaan suuntaavasta laivasta paikkaa yhdelle matkustajalle. Yksi kapakka pistikin silmään kovaäänisyydellään ja suurella asiakasmäärällään. Voisi ainakin olettaa että tällaisen paikan baarinpitäjä osaisi kertoa mihin laivoja nyt oli lähdössä.

Haltia astui kapakkaan naurahtaen itsekseen. Haltioita, ihmisiä, muutama kentauri... Niin sekalaista sakkia hän ei ollut aikoihin nähnyt. Ja kaikki sovussa, ainakin toistaiseksi. Sylos pujotteli muiden asiakkaiden ohitse tiensä baaritiskille ja istah kevyesti jakkaralle.
"Hei setä, oletko kuullut Ajimeaan lähtevistä laivoista?" Sylos kysyi metelin ylitse baarimikolta. Parrakas suurikokoinen ihmismies kääntyi katsomaan haltiaa kulmiaan kohottaen. Sylos hymyili tälle vinosti ja odotti vastaustaan.
"Yksi taisi tuossa muutamaviikko sitten saapua... Lastaa kai uutta lastia jo. Otaisiko matkalainen viiniä?" Isäntä kysyi kohteliaasti ja Sylos huokaisi helpottuneena.
"Olutta... Mistä päin kapteenia sopisi etsiskellä?" Sylos kysyi saaden jälleen kummeksuvan vilkaisun itseensä.
"Täällä on iltaisin pyörinyt. Kaipa tulee vielä tänäänkin jossain vaiheessa oluen juomaan." Sylos sai oluen eteensä ja siemaisi siitä rauhallisesti. Keskiluokkaista olutta, aika vetistä... Mutta niinhän se tällaisissa paikoissa aina. Haltia katseli ympärilleen hetken aikaa ja huokaisi sitten itsekseen. Hänen oli siis odotettava täällä siihen asti kunnes kapteeni ilmaantuisi.

"Mistä tunnistan herran kun suvaitsee saapua?" Sylos kysyi vielä kääntyen isäntään päin.
"Neidin. Ja kyllä hän katseita kerää." Isäntä sanoi ja väläytti Sylokselle merkistsevän hymyn. Haltia kohotti kulmiaan, muttei kysynyt enempää. Jos neiti kerran ei jäisi huomaamatta, niin sitten Sylos sen uskoi.
"Menetkös siitä kuolaamasta" Sylos murahti miehelle joka nuokkui puoliksi häntä vasten. Ilmeisesti muutaman tuopin liikaa otettuaan mies ei kuullut haltian sanoja, joten Sylos "hajamielisesti" potkaisi tuolin tämän alta.
"Pahoittelen kömpelyyttäni..." Sylos sanoi katsellen aivan muualle, eikä kukaan kiinnittänyt tuoliltaan pudonneeseen, puoliksi sammuneeseen mieheen minkäänlaista huomiota. Juopuneet kun putoilivat tuoleiltaan muutenkin.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty Pe 17 Elo 2012 - 22:17

Yatai Myrsynsilmä

Vipuvarsinosturin siirtäessä suurta puulaatikkoa Merisiilin kannelle, Yatai kiroili hiljaa ääneen. Häntä väsytti ylläpitää taikaa, joka esti hänen jalkojaan muuttumasta takaisin pyrstöksi, ja hänen ensimmäinen perämiehensä Axika oli krapulassa.

"Lasti menee valtiolle! Jos sinulla Mergon rakkikoiralla on mitään sanomista siihen niin korjaa ruotosi muualle!" Yatai huusi. Hänen sinertävä ihonsa oli nyt punaisena raivosta. Axika oli hopeahapsinen metsähaltia, jonka kärkkäät mielipiteet olivat menneet nyt liian pitkälle. Hänen mukaansa Yatai ei saisi myydä Merisiilen ruumassa nököttävää kahta kuutiota puhtaita adamantiumharkkoja Ajimealle, sillä tämä olisi silkkaa sodanlietsontaa. Yatai olisi Isirionin ja haltioiden petturi myydessään sotatarvikkeita viholliselle. Asiaa ei yhtään lieventänyt se, että Yatai oli merihaltia, ei haltia, joten hänellä ei ollut minkäänlaisia siteitä haltioiden valtakuntaan Isirioniin. Axika piti Yataita typeränä ihmistenrakastelijana, joka ei kunnottanut ylvästä vertaan.

"Tämä ei jää tähän!", Axika murahti, ja kääntyi kannoillaan. "Sinunlaisesi maanpetturit ja verenhäpäisivät kuuluisivat alimpaan tuleen Chiman kanssa!" Axikan kävellessä kiukkuisena poispäin Yatai oli räjähtää raivosta. "Hoida auktoriteettiongelmasi kuntoon, tai sinulla ei ole enää mitään asiaa minun laivalleni! Kännikala!" Yatai huusi tämän perään. Merisiilin kannella lastia asettelevat pojat kurkkivat uteliaina laidan yli mekastusta. Yatai löi nyrkillä läheisen kontin seinään ja kirosi uudelleen. Jos Axika ei olisi taitavin naisen tuntema navigoija, hän jättäisi tämän rannalle saman tien.

Perämiehen kadotessa sataman vilinään, Yatai huokaisi raskaasti. Hän ei ikinä tulisi selviämään avomereltä Ajimeaan ilman Axikaa. Aikataulusta ei kuitenkaan voinut myöhästyä, joten Yatai otti suunnakseen rannan isoimman kapakan, jonka omistaja myös sattui myymään kaikkea mitä satamaan saapuvat laivat toivat mukanaan. Yatai tarvitsi muutamia pikkutavaroita, joten hän heilutteli väsyneitä jalkojaan ja lähti liikkelle.

Merihaltianaisen astuminen ovesta sisään keräsi huomiota, kuten aina. Hieman sinertävä iho, uhkeat muodot ja leveäharteinen kapteenin takki olivat jotain, mitä tavallinen oluenlitkijä ei joka päivä nähnyt. Yatai ei jaksanut välittää katseista, jota sai erityisesti ihmismiesten suunnalta, vaan otti hatun päästään vapauttaen ruskean, villin kiharapehkonsa ja näyttäen suipot, koruja kilisevät korvansa.

"Merisiili lähtee tänään ennen hämärää", Yatai sanoi baarimikolle. Vaikka virallinen satamatoimisto sijaitsi vain kivenheiton päässä, oli kapakka se paikka, josta sai varmimman tiedon laivojen liikkumisesta. Yatai pomppasi istumaan baaritiskille, jotta näkisi, tai näkyisi muille lyhyestä pituudestaan huolimatta. "Khyl maar", baarimikko vastasi. "Tiedossa on, rouva. Joku teitä taisi tuossa äsken kyselläkkin." Yatai nyökkäsi ja osoitti sormellaan baarimikon taakse, ja tämä kaatoi hänelle tuopillisen. Kapteeneille tarjottiin vain parasta.


Viimeinen muokkaaja, Kalmankukka pvm Su 9 Syys 2012 - 21:08, muokattu 1 kertaa

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 17:36

Sylos Lachryma

Haltia oli keskittynyt kuuntelemaan pöydässä istuvan ihmisen kertomusta merihirviöistä jotka vaanivat satamasta lähteviä laivoja heti sataman porttien jälkeen. Vain kokeneimmat kapteenit osasivat cäistää sen pesää ja pääsivät pois satamasta ehjinä. Sylos hymähteli hiljaa humaltuneelle keskustelukumppanilleen. Hän itse ei uskonut merihirviöiden olemassaoloon, mutta vaikka niitä olisikin, ne tuskin vaanisivat näinkin matalissa vesissä. Eivätköhän mokomat olisi pidemmällä merellä, vaanien syvyyksissään suurimpia laivoja mitkä uskaltautuivat täysin avomerelle. Äkkiä koko kapakan tunnelma tuntui hiljentyvän ja kaikkien huomio oli kiinnittynyt samaan pisteeseen. Sylos kääntyi itsekkin katsomaan kapakan ovelle kerran kaikki muutkin sinne tuijottelivat, ja hänen puoliksi avonainen katseensa terästäytyi hetkessä. Näin ensimmäinen huomio oli, että naisella oli omaan kokoonsa nähden uskomattoman kokoinen rintavarustus. Toisaalta olihan tuo nainen aikamoinen näky muutenkin hypähtäessään baaritiskille istumaan. Pitkät kiharat, sinertävä kuulas iho, terävät kasvonpiirteet.... Sylos löysi itsensä tuijottelemasta tuota ilmestystä samoin kuin jokainen muukin mies tässä kapakassa. Mutta kapteenin takki ja baarimikon huomautus kielivät haltialle että tämä nainen olisi hänen etsimänsä kapteeni.

"Lätiskää keskenänne lapset, tässä on nyt vähän bisneksiä" Sylos sanoi virnistäen pöytäseurueelleen, kulautti oluensa tyhjäksi ja asteli baaritiskille päin. Lähemmäs päästessään Sylos kiinnitti huomionsa naisen lävistettyihin korviin. Tämä kaunis olento siis todella kuului hänen sukupuunsa haaraan, jossakin kohtaa. Sylos istahti tuolille naisen viereen ja kääntyi tätä kohden.
"Onko kapteeni suuntaamassa Ajimeaan seuraavaksi?" Sylos kysyi kohteliaasti ja naisen kääntyessä häntä katsomaan, haltian katse harhaili tämän silmien tasolla tapahtuvasta liikkeestä, eikä siinä olluut kyllä rouvakapteenin kasvot. Tätä naista jumalat olivat kyllä muodoilla hellineet. Suuret rinnat ja leveä lantio tasapainottivat toisiaan, mutta siitä ei päässyt millään yli eikä ympäri, että nuo muodot olisivat normaalisti kuuluneet suuremmalle henkilölle. Kummallista kyllä, tälle pienikokoiselle naiselle ne kävivät aivan yhtä hyvin.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 18:20

Korkea-asemaisen henkilön ollessa läsnä, metelitaso hiljentyi aina jonkin verran. Yatai siemaisi tuopistaan ja loi rennon silmäyksen porukkaan. Häntä ärsytti perämiehensä kanssa käyty riita niin paljon, että jos joku olisikin mekastanut salissa liikaa, nainen olisi tunkenut tuoppinsa niin syvälle tämän kurkkuun, että rähinöitsinä ei sanonut sanaakaan enää koskaan.

Yatain rauha rikkoontui haltian hakiessa hänen huomiotaan. Axikan kanssa riitelyn takia, Yatai ei lainkaan ilahtunut suippokorvan läsnäolosta. "Sinneppä hyvinkin", Yatai vastasi, mutta ei saanut huulilleen väännettyä edes pientä hymyä. Hän ei edes katsonut toista silmiin. "Merisiili nostaa ankkurin ennen hämärää. Ruuma on täynnä, matkareitti lukkoon lyöty ja tarvittava miehistö löytyy. En tarjoa ilmaisia matkoja, enkä seksipalveluja. Mutta voinko silti auttaa jotenkin muuten?" Yatai latasi ivallisen tylsistyneeseen sävyyn. Häntä ei juuri nyt kiinnostanut hiukkaakaan muiden seura. Merisiilin lastin määränpää painoi hänen mieltään ja hänen kaikki energiansa meni tuskasteluun. Jos hän tarvitsisi uuden perämiehen, mistä ihmeestä hän moisen saisi?

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 18:33

Sylos Lachryma

Sylos hämmentyi hetkeksi naisen tympääntyneestä äänestä. Liekö tällä jotain haltioita vastaan? Tai kenties juuri hopeahaltioita kohtaan? Sylos kuitenkin väänsi kasvoilleen vinohkon hymyn ja otti rennomman asennon tuolissaan.
"En tiedä purjehtimisesta mitään, enkä osaa navigoida merellä, joten miehistöksi minusta ei ole. Enkä hae sinulta mitään palveluita, ja todella mietin ajatteletko noin jokaisesta miehestä joka lähestyy sinua, vai johtuuko se vain minusta?" Sylos Sipaisi hiukset korvansa taakse ja kääntyi nyt katsomaan naisen kasvoja.

"Mutta jos olet halukas keskustelemaan kanssasi, kaipaisin todella kyytiä Ajimeaan, kohtuullista korvausta vastaan tietenkin. En ole tässä kinuamassa ilmaista matkaa." Sylos vastasi vielä viimeiseen syytteeseen pyöritellen vaaleaa hiussuortuvaa sormissaan.

Rouva kapteeni tuntui olevan todella huonolla tuulella. Harmi noin kauniille olennolle. Hyvät kurvit menevät hukkaan jos kasvot ovat noi mutrussa, ja sanat noin tylyjä, mutta pitäähän se ymmärtää että jokaisella on joskus huonoja päiviä.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 18:44

Yatai ryysti uudelleen oluestaan. Ei hän ollut haltiasta uskonutkaan, että tämä kinuaisi typeryyksiä, mutta koska nainen ei jaksanut juuri nyt turhia keskusteluja, oli hyvä karsia pois turhat vonkaajat. Koska tämä haltia ei Yatain sanoista pelästynyt, hän oli selvästi varma asiastaan, ja näin ollen keskustelun jatkaminen olisi jopa järkevää.

Yatai suoristi selkänsä ja loi haltialle hymyn. Tämä oli itseasiassa aika söpö hopeahaltia, ja Yatai olisi jossain toisessa mielentilassa varmasti yrittänyt kietoa tämän pikkusormensa ympäri. "Pääset Ajimeaan viidellä hopeakolikolla", nainen tarjosi. "Onko sinulla paljon matkatavaraa? Henkilökohtaiset tavarat mahtuvat, mutta eläimet tai isot laatikot eivät."

Yatai laski tuppinsa pöydälle, ja hypähti maahan, jolloin hänen todellinen, lyhyt ulkomuotonsa paljastui. Hänen jalkojaan kirveli, ja hän jaksoi enää hädin tuskin ylläpitää taikaa. "Yatai Myrskynsilmä, Merisiilin kapteeni", Yatai ojensi kätensä.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 19:12

Sylos Lachryma

"Kuljen aika kevyesti, joten tavaraa ei ole paljon. Minä ja varusteeni pitkälti. Ja hintakin kuullostaa oikein sopivalta. Haluaako rouva matksun etukäteen?" Sylos vastasi ja väläytti hymyn kapteenille joka selvästi oli hiukan rauhoittunut ja jopa soi hänellekkin hymyn. Sylos sai jopa kuulla kaunokaisen nimen tältä itseltään, joten kaipa tässä vielä juttuun tultaisiin. Hymy sopi noille kauniille kasvoille loistavasti, ja se sai Yatain kasvot hehkumaan omalla mielenkiintoisella tavallaan. Sylos olisi voinut jäädä tuijottelemaan noihin salaperäisiin silmiin ties kuinka pitkäksi aikaa.
"Sylos Lachryma, Evegwarin aatelisia" Sylos esitteli itsensä ja tarttui ojennettuun käteen. Naisen puristus oli noinkin sirolle otukselle yllättävän napakka. Ilmeisesti tämä nainen oli vieläkin viehättävämpi ja monipuolisempi kuin Sylos olisi edes uskonut.
"Ennen hämärää siis lähdemme... Kenties rouva voisi näyttää minulle aluksensa?" Sylos kysyi hymyillen kauniille kapteenille ja katseli tätä nyt päästä varpaisiin kun Yatai oli noussut seisomaan. Niin siro, mutta toisaalta niin uhkea... Uskomaton yhdistelmä.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 19:41

"Voit sinä samantienkin maksaa, niin ei sitten jää mitään epäselvyyksiä. Et ainakaan vahingossa putoa mereen", Yatai naurahti. Hänellä oli tapana hoitaa asiat nopeasti alta pois alta, ja pitää näin asiat järjestyksessä. Tämä haltia vaikutti ihan mukavalta, joten Yatai hieman harmitteli, että tämä oli sähnyt hänet kiukkuisena. Mutta minkäs Yatai asialle mahtoi. Axika oli täysi idiootti.

Yatai nappasi hattunsa jättäen puoliksi juodun oluen pöydälle. "Mennään toki. Olen itsekin palaamassa takaisin laivalle. Sinulla kävi tuuri. En olisi ollut täällä enää hetken päästä", hän sanoi luoden vielä yleissilmäyksen saliin. Toivon mukaan hän oli nyt muistanut kaiken, ja Merisiili olisi valmiina lähtöön.

Yatai nyökkäsi ja asteli sitten ulos kapakasta. Hän hengitti hetken syvään ja tunnusteli tuulta, joka oli mukavan leuto. Merisiili pääsisi hyvin satamasta avomerelle. "Muutama laatikko meinasi jääd kyydistä, mutta onneksi nekin saapuivat. Kuljetus oli kuulemma jäänyt tulliin jumiin liian pitkäksi aikaa. Hyvä että asia hoitui, sillä vajaalla ruumalla on ikävä liikkua. Tulee tappiota", Yatai puheli kävellessään. "Ei kai sinulla ole kiire?", Yatai sanoi. Vaikka Sylos näytti olevan häntä hieman vanhempi, Yatai ei ollut tottunut arvonsa takia teitittlemään ketään. "Merisiilillä on pari välipysähdystä, joten reitti ei ole nopein mahdollinen. Entä onko sinulla omat muonat, vai tarkistanko vielä varastojen riittävyyden?"

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 19:53

Sylos Lachryma

Haltia nyökkäsi kapteenille ja kaivoi tälle viisi hopeaa kukkarostaan ja seurasi sitten kapteenia raikkaaseen iltaan.
"Enpä olisi arvannut että kapteeneilla on niinkin paljon huolenaiheita bisnesten suhteen, mutta toisaalta, minä olen vain aatelishölmö kulkurin vaatteissa, joten miksi minä niistä asioista tietäisinkään" Sylos virnisti leikkisästi ja asteli rivakasti Yatain jalanjäljissä.

Yatai vaikutti pätevämmältä kuin Sylos oli edes uskaltanut toivoa. Naisesta paistoi voimakas tahto ja elämänkokenut asenne. Yatailla olisi varmasti uskomattomia tarinoita kerrottavana elämästään, ei sillä että sylos niitä utelemaan alkaisi, mutta hän tunsi kiinnostusta tätä nuorta naista kohtaan. Harvemmin sitä tapasi hänen kaltaisiaan voimakas tahtoisia naisia jotka todella tiesivät mitä halusivat elämältään.

"Kuten sanoin, kuljen kevyesti. En kanna mukanani mitään mikä hidastaisi matkaani, joten ei, minulla ei ole muonaa mukanani, mutta voin maksaa ylimääräistä siitä vaivasta että kaunis kapteeni joutuu tarkistamaan varastonsa uudelleen." Sylos katseli kapteeni keinuvia kupeita tämän kävellessä. Sievä kuin mikä.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 20:11

Yatai oli hyvin tietoinen siitä, että hänen seuralaisensa oli kiinnostunut hänen ulkonäöstään, mutta nainen ei jaksanut välittää, ei hyvässä eikä pahassa. Pitkän merimatkan aikana olisi aikaa kyllä hieroa tuttavuutta.

Kontteja siirrellyt nosturi oli lopettanut työnsä haltioiden saapuessa satamaan. Ankkurissa puisen laiturin päässä keikkui Merisiili. Sen tummaksi tervatut kyljet ja naista esittävä keulakuva olivat Yataille merkki kodista. Laivan kannelle hän kuului, jos minne. "Siinä hän sitten on", Yatai hymähti. "Minun silmäteräni."

Noustessaan merenkäynnin mukava nousevaa ja laskevaa pientä lankkua pitkin kannelle, Yataita väsytti jo todella kovin. "Kajuutassa on vapaita riippumattoja. Varaa itsellesi jokin vapaa soppi. Yksityisyys ei ehkä ole Merisiilissä kovin kehuttavaa, mutta oletan, että et tuolla hinnalla ajatellutkaan pääseväsi mihinkään luksussviittiin", Yatai sanoi. Hän nyökkäsi häntä tervehtille miehistön jäsenille ja pomppasi laivan laidalle istumaan lepuuttaakseen jalkojaan. Hän osoitti maston luona hääräilevää ruskettunutta vaaleatukkaista miestä. "Eric. Toinen perämies", hän esitteli Sylokselle. Pian mahdollisesti ensimmäinen, hänen mielessään kävi. "Mukava kaveri, kysy häneltä jos tulee mitään kysyttävää. Mutta älä mainitse sanallakaan tuosta hänen jalastaan, jota hän aristaa. Hän mottaa sinua kuonoon, sillä hän ottaa sen itseensä. Hänelle on niin tärkeää todistaa, että ei ole rampa, vaan pystyy toimimaan täysillä kuin kuka tahansa", Yatai naurahti.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 20:22

Sylos Lachryma

Laiva todella oli vaikuttavan näköinen, ja Sylos asteli lankkua pitkin kannelle katsellen laivaa uteliaana. Hän ei ollut koskaan aijemmin ollut tämänkaltaisessa laivassa. Oli hän käynyt purjehtimassa perheensä kanssa mutta ne laivat olivat... noh, erilaisia.
"Juu, en uskonut, saatikka toivonut." Sylos sanoi virnistäen ja kääntyi sitten katsomaan esitellyyn miehistönjäseneen päin. Laiva oli siis täynnä erirotuisia jäseniä. Se tuntui osaltaan positiiviselta, koska silloin häneenkään tuskin kiinnitettäisiin pahemmin huomiota.
"Hmm, pidän mielessä..." Sylos mumisi kuullessaan Yatailta varoituksen sanan ja puri sitten huultaan kevyesti. Haltia oli utelias, sille hän ei voinut mitään. Mutta kuonoonsa hän ei halunnut, koska Sylos oli harviaisen tietoinen että hänen kauniit kasvonsa eivät kestäisi ihmisen voimia tämän näköisinä.

"Haluatko että jätän varusteeni kajuuttaan myös? Vai haittaako sinua tai miehistöäsi jos tämä kulkee mukanani?" Sylos kysyi laskien kätensä miekkansa kahvalle. Hän ei uskonut tarvitsevansa sitä tällä matkalla, mutta haltia oli tottunut pitämään teräänsä mukanaan missä ikinä kulkikaan. Kuitenkin Sylos tiesi että kaikki eivät tunteneet oloaan kovin luottavaisiksi jos joku kuljeskeli ympäriinsä miekkaa kantaen, joten parempi varmistaa vielä ennenkuin mitään konflikteja sattuisi. Alkaisi matkakin mukavammin kun ei heti riitelisi miehistön ja kauniin kapteenin kanssa.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 20:47

Yatai loi silmäyksen Syloksen miekkaan. "Ei se minua häiritse, mutta tietenkin jollekkulle voi tulla vähän outo olo, sillä suljetulla laivalla ei ole mitään syytä kanniskella aseita mukana.... Ensimmäinen perämies ei myöskään tule tykkäämään. Hänelle miekan kantaminen on epäluottamuslause." Yatai piti pienen tauon. "Tosin en tiedä....", hän mutisi. "Tuleeko hän", Yatai jatkoi, mutta ei sanonut sen enempää. Siinä paha missä mainitaan; hän vilkaisi olkansa yli, ja ehti parahiksi huomaaman vaalean haltian loikkiavan lankkua pitkin kannelle. Axika loi pitkän katseen vieraaseen, heitti sitten kysyvän katseen kapteeniinsa ja katosi kannen alle.

Yatai huokaisi. "Axika", hän esitteli lyhyesti. Haltia oli sittenkin päättänyt tulla, eikä Yatai tiennut oliko hän tyytyväinen vai ei. Hän nojautui taaksepäin ja loi poissaolevan katseen taivaalle. "Anteeksi", Yatai pahoitteli poissaolevaa sennettaan. Hänen ei tarvinnut sanoa Sylokselle mitään, tämä kyllä tajuaisi että Merisiilin kapteenin ja perämiehen välit eivät olleet aivan kunnossa. "Tee toki olosi mukavaksi. Merisiili valmistautuu pian lähtöön."

"Eric!" Yatai huikkasi maston luo. Mies keskeytti työnsä ja nosti päätään. "Meille tuli viimehetken matkustaja. Maakrapu. Varaudu valvomaan yöt hänen kanssaan", Yatai ja Eric naurahtivat yhdessä. Viime kerralla, kun Merisiilin kannella oli ollut vieras matkustaja, oli tämä potenut niin pahaa merisairautta, että tämä oli oksentanut laidan yli ensimmäiset kaksi yötä putkeen. Kilttinä ja huolehtivana miehenä Eric oli tietenkin ollut se, joka oli valvonut tämän kanssa ja toistellut, että kyseessä ei edes ollut myrsky, vaan aivan tavallinen rauhallinen merenkäynti.

Yatai heilutteli jalkojaan. Hän oli viimeinkin päässyt pois maankamaralta, joten nämä kaksi hänen magiavarastojaan imevää ruumiinosaa olivat viimeinkin käyneet turhiksi. Välittämättä hiukkaakaan siitä, että kaikki muut kannella läsnäolijat olivat miehiä, hän pudotti housut jalastaan ja nojautui taaksepäin. Hetkessä hänen jalkansa sulivat olemattomiin ja niiden sijasta laidalla istuskelevaa kapteenia koristi nyt pitkä, kiiltävänsuomuinen pystö. Yatai rentoutui silminnähden ja henkäisi syvään. Hänen magiavarastonsa olivat lähes tyhjät.

Yatai löi käsiään yhteen kaksi kertaa. "Noniin, viimeinen hetki käydä maissa!" hän huusi kannella puuhaileville miehistön jäsenille. "Onko sinulla jotain kysyttävää vielä?" Yatai hymyili Sylokselle viimeinkin aidosti.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 21:05

Sylos Lachrymas

"Kenties jätän sen sitten kajuuttaan... En millään haluaisi suututtaa ketään joka saattaa heittää minut laidan ylitse." Sylos sanoi virnistäen.

Kannelle saapunut haltia katsoi sylosia vain ohimennen ennenkuin katosi laivan uumeniin. Sylos kuuli Yatain kertoan miehen nimen, mutta Sylos oli keskittynyt siihen rätisevään tunnelmaan suloisen kapteenin ja hopeahapsisen haltian välillä. Kaikilla ei tälläkään laivalla siis mennyt aina mielipiteet yksiin, mutta se ei kuulunut Sylosille. Hänet miellettäisiin vain urkkivaksi räkänokaksi jos hän alkaisi puuttumaan heidän asioihinsa. Sylos ei edes kerinnyt miettimään asiaa sen kummemmin kun kuuli Yatain puhuvan hänestä Ericille. Sylosia hymyilytti vaikkei hän ollutkaan aivan varma miksi hänen kanssaan pitäisi valvoa mutta ehkä se selviäisi vielä. Haltia tunsi väreiden kulkevan selkäpiitään pitkin kun tämän ajatteli edessä olevaa merimatkaa. Hän oli jännitystä täynnä ja todella odotti sitä hetkeä kun laiva irtautuisi laiturista.

Sylos sattui juuri sillä hetkellä vilkaisemaan kapteenin suuntaan kun nainen päätti pudottaa housunsa kannelle. Haltian huulille nousi ilkikurinen virnistys ja tämä oli mainitsemassa jotakin Yatain sanoista kapakassa, muttei kerennyt lausua edes ensimmäistä sanaa ennenkuin jalat sulivat siniseksi pyrstöksi. Virne pyyhkiytyi Sylosin kasvoilta vaihtuen uteliaaseen katseeseen. Merihaltia... Olisihan se pitänyt heti arvata. Mikä nainen, täynnä yllätyksiä. Toivottavasti kapteenin kanssa tulisi vietettyä paljon aikaa tällä merimatkalla.
"Hm? Eeeei tässä kai mitään, raahaan tavarani vain alas ja tulen sitten takaisin kannelle. En usko viihtyväni sisätiloissa nyt, odotan todella merille pääsyä." Sylos sanoi hymyillen kapteenille ja pienesti kumarrettuaan suloiselle kapteenille, haltia asteli kajuuttaan.

Kajuutta oli hämärä ja jokapuolella roikkuvat riippumatot loivat alas ahtaan tunnelman. Haltia ei tästä kuitenkaan hämmentynyt vaan asteli rauhallisin askelin kajuutan perälle, missä sitten laski viittansa ja aseensa riippumatolle siksi aikaa kunnes keksisi jonkin järkevän tavan säilyttää niitä koko matkan ajan. Miekka tuskin pitäisi jatkuvasta kosteudesta.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 21:26

Yatai nyökkäsi. Syloksen lähdettyä Eric asteli kapteeninsa luo. "Mitä tuo juttu Axikan kanssa oli?" hän kysyi hämmästyneenä ja parkkeerasi itsensä Yatain viereen. Nainen huokaisi. "Se adamantium", hän sanoi. "Olen kuulemma maanpetturi ja sodanlietsoja. Ihme että hän edes tuli mukaan."
Eric laittoi kätensä puuskaan ja pudisteli päätään. "Axikalla on syystäkin pasifisti. Mielenkiintoista, ettei se hänen luonteeseensa kuitenkaan vaikuta. Mitä aiot tehdä? Jatkaa edellisen suunnitelman mukaan?"

Yatai nyökkäsi. "Tapaani ei kuulu pettää asiakasta. Vähän kyllä olisin toivonut että lasti olisi jäänyt lopullisesti tulliin. Olisi ollut jonkun muun harteilla kun minun", Yatai tuhahti. Eric rapsutti vaaleaa leukapartaansa mietteliäänä. "Kai näin on parasta. Itse mietin tietysti Barcelin parasta perheeni takia", hän mutisi. "Mutta Merisiilihän on poliittisesti sitoutumaton, joten perjaattessa tämä voi antaa sille Barcelin juoksupojan maineen."

Yatai kohautti hartioitaan. "En halua ajatella tätä nyt", hän sanoi topakasti ja Eric nyökkäsi. "Sopimus on tehty, ja asia on päätetty. Mitä isolle purjeelle kuuluu, kaikki kunnossa?" hän vaihtoi aihetta. Eric nyökkäsi. "Ylätakilat ovat vähän kuluneet, mutta ei minun arvioni mukaan mitään vakavaa. Korjaan Ajimean satamassa sitten, jos näyttää pahalta", mies kertoi. "Muuten kaikki kunnossa. Lähtökäskyä odotellessa!" hän virnisti.

Yatai nyökkäsi, riisui takkinsa ja antoi sen Ericille. "Vain pieni pulahdus", hän sanoi. "Kirottu taika väsytti minua aika paljon. Sitten päästään lähtemään", Yatai venytteli. SItten hän kuitenkin pysähtyi kesken liikkeen ja sanoi: "Ainiin. Mites muonatarvikkeet? Meillä on yksi suu enemmän?" Eric taitteli takkia käsissään. "Minä hoidan. Kaikki tulee olemaan kunnossa, kapteeni!"

Yatai hymähti. Tuulen suunta oli pysynyt samana, mikä enteili mukavan ripeätä alkumatkaa. Yatain vetäessä viileää iltapäivän ilmaa keuhkoihinsa, Eric siirtyi askeleen kauemmas, ja samalla hetkellä merihaltiakapteeni irrotti otteensa laidasta ja kaatui taaksepäin. Kuului vain sulava loiskahdus kun Yatai sukelsi matalaan rantaveteen kadoten pinnan alle.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 21:40

Sylos Lachryma

Tavaransa järjestykseen saatuaan haltia nousi takaisin kannelle ja hengitti viileää suolan tuoksuista ilmaa. Avonaiset hiukset pyörteilivät kevyessä tuulessa kutitellen haltian kalpeita kasvoja.
"Glandas on hyvällä tuulella tänään" Sylos lausahti enemmänkin itsekseen ja katseli taivaalle. Ilta oli jo tummumassa, ja ensimmäiset tähdet syttyisivät pian taivaalle. Näyttäisiköhän öinen taivas erilaiselta merellä? ei savua ilmassa, joten ehkä se olisi kirkkaampi. Sylos heräsi ajatuksistaan saadessaan napakan töytäisyn hartiaansa. Hopeahapsinen metsähaltia asteli hänen ohitseen kiukkuisen oloisena, ja Sylos kurtisti kulmiaan. Siinä oli kyllä yksi asennevammainen ääliö.

Sylos ei antanut mokoman pilata hyvää tuultaan vaan haltia asteli nojailemaan laivan kaiteeseen. Pieni hymy joka viipyili haltian kasvoilla kertoi siitä kuinka innoissaan tämä oli aivan käsillä olevasta matkasta. Mutta eihän hänen sopinut hyppelehtiä innoissaan ympäriinsä, ei sopinut hänen tyyliinsä.

Sylos kääntyi ympäri ja katsahti Ericiin joka vain seisoa möllötti kannen toisella puolella. Sylos irrotti otteensa kaiteesta ja asteli miehen luokse. Lähemmäs päästyään haltia huomasi miehen pitelevän kapteenin takkia.
"Minne suloinen kapteeni on kadonnut?" Sylos kysyi mieheltä seisahtuen tämän vierelle.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty La 18 Elo 2012 - 22:02

Eric virnisti koko hammasrivistönsä leveydeltä Sylokselle. "Vai että suloinen", hän naurahti. "Varo vaan ettet polta näppejäsi Yatain kanssa. Hän on aikamoinen miestennielijä", Eric hymähti. "Nyt hän ei tosiaan ollut oma itsensä, hän on riidellyt Axikan kanssa aika pahasti. Mutat kyllä hän on varmasti pirteämpi kunhan palaa pinnalle", Eric paljasti samalla vastauksen Syloksen kysymykseen. Hän viittasi kädellään kuohuihin. "Missäs luulisit merihaltian jäähdyttelevän tunteitaan?"

"En tiedä esittelikö Yatai minut jo", Eric tarjosi kättään. "Olen Eric Mustolainen, seilannut Merisiilin kanssa nyt puolisen vuotta. Yatai on kyllä huipputyyppi, teit hyvän valinnan nousessasi Merisiiliin. Tuletko Ajimeaan saakka vai jäätkö aikaisemmin pois?" Eric kysyi.

Yatai oli kiertänyt nopeasti laivan kölin ali muutamaan kertaan ja tarkastanut rutiininomaisesti, oliko laudassa halkeamia. Koska kaikki näytti olevan kunnossa, Yatai ei viitsinyt viettää aikaa sen enemää veden alla, joten hän potkahti pintaan tyyrpuurin puolelta ja tarrautui häntä varten vedessä roikkuviin narutikkaisiin. Ilma tuntui veden jälkeen niin kuivalta ja kovalta hengittää, joten Yatai joutui haukkomaan henkeään hetken, ennenkuin ilmestyi Syloksen ja Ericin taakse istuskelemaan.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty La 18 Elo 2012 - 22:16

Sylos Lachryma

"Miestennielijä?" Sylos kohautti kulmiaan ja hymyili takaisin Ericille. "Kapteeni tuntuu muuttuvan aina vain mielenkiintoisemmaksi."
Sylos haroi pitkiä hiuksiaan kapeilla sormillaan ja kuunteli Ericin kertovan Yatain huonosta tuulesta.
"Nooh, Aina ei voi tulla toimeen... Ja siihen toiseen äkäpussiin törmäsinkin jo. Tai hän törmäsi minuun, miten sen nyt ottaa." Sylos kohautti olkiaan ja vei kätensä kevyesti puuskaan.
"Eivätkös merihaltiat yleensä asusta vedenalla? Yatai on ensimmäinen näkemäni." Sylos kertoi kallistaen päätään kevyesti. Oli hän merihaltioista lukenut ja kuullutkin heistä vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Hopeahaltiat ja he taisivatkin olla inoita jotka keskittyivät täysin kauneuden ihannointiin. Metsähaltiatkin tuppasivat ajattelemaan heille niin tärkeitä puita ennen kuin taiteita. Ei sillä että sylos olisi heitä tuominnut.

"Taisi ohimennen mainita. Olen Sylos Lachryma. Aatelinen pelle, joka matkustelee pitkin Aysiaa. Kerkesin vain muutaman sanan vaihtaa kapteenin kanssa ennen kuin saavuimme tänne, joten siitä millainen tyyppi hän on, en osaa vielä sanoa, mutta... Vaikutat luotettavalta kaverilta, joten kaipa minä uskon sinua. Ja kyllä, tälläkertaa matkustan Ajimeaan asti." Sylos kertoi hymyillen ja kätteli Ericiä vaihtaen painoa jalalta toiselle.
"Sähäkältä neitoselta Yatai kyllä vaikuttaa..." Sylos lisäsi vielä itsekseen.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty Su 19 Elo 2012 - 11:19

"Ihmettelin minäkin Yataita aikanani, mutt hänenki puuhiinsa tuttuu. Hän on kansastaan poiketen päättänyt valita elämän maalla meidän muiden kanssa. Merihaltiakultuuri on kuulemma liian tylsää. Siellä he vain istuvat korallisaleissaan ja kinastelevat siitä, pitääkö kala suomustaa oikealla vai vasemmalla kädellä", Eric hymähti. "Ja ei kai Yatai ole minun tietojeni mukaan kovin suosittu omiensa keskuudessa. Hän ei oikein kuulu minnekkään. Merihaltiat eivät halua häntä, haltiat pitävät häntä petturina.... Kaiken välillä kulkeminen on hänen juttunsa." Eric kääntyi laidalle ilmestyneen Yatai puoleen, ja ojensi tällä tämän takin. Yatai laittoi sen märän paitansa päälle, ja pörrötti tukkaansa.

"Noniin, eiköhän sitten lähdetä", hän hymyili. Eric nyökkäsi. Yatai huikkasi kannella pyörivälle Axikalle. Tämä nyökkäsi väkinäisesti ja siirtyi laivan perään ottakseen ruorin. "Airot veteen ja köydet irti!" hän huusi, ja miehistön jäseniin tuli vipinää.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty Su 19 Elo 2012 - 12:28

Sylos Lachryma

Yatain alkaessa huudella käskyjä, äskeiseen niin uneliaan oloiseen miehistöön syntyikin sellaista eloa jota halia ei olisi heti ensinäkemältä edes uskonut. Väki tuntui tuplaantuneen aikaisemmasta, ja Sylosin silmissä he vain juoksentelivat päättömästi ympäriinsä, joten haltia keskittyi vain siihen että pysyisi pois muiden tieltä. Kuitenkin miehistön puuhien katseleminen oli hauskaa. Jokaiselle ei tarvinnut erikseen sanoa mitä tämän tuli tehdä, mutta silti jokainen tiesi tarkalleen oman hommansa.

Laiva alkoi erkaantua laiturista ja Sylos asteli jälleen nojailemaan kaiteeseen. Sylos tunsi itsensä melkein 200 vuotta nuoremmaksi innostuessaan näinkin pienestä asiasta, mutta hän todella odotti merelle pääsemistä. Se sai hänet tuntemaan olonsa huvittuneeksi, mutta elämästä täytyi loytää positiivisia asioita jotta jaksoi kulkea eteenpäin.

Haltia tunsi tuulen tuivertavan hiuksissaan ja ajatteli automaattisesti ilman jumala Glandasia. Hän oli oman elementtinsä takia aina tuntenut tietynlaista läheisyyttä tähän jumalaan, joten haltia lausui itsekseen kevyen rukouksen jumalalle suotuisista tuulista. Kenties Glandas soisi heidän matkansa menevän mukavasti myötätuulessa.

Sylos irrottautui kaiteesta ja pujotteli tiensä sitten takaisin Yatain luokse.
" Kuulin kapakan kännikalalta että sataman jälkeen olisi merihirviön pesä... Sietäisikö olla huolisaan? Sylos kysyi Yatailta hymyillen vinosti.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty Su 19 Elo 2012 - 13:08

Köysien irrottua Merisiili lipui muutamalla aironvedolla irti laiturista. "Purjeet alas", Yatai viittasi, ja heti kankaan laskeuduttua tuuli tarttui siihen ja laiva alkoi ottaa vauhdikkaasti etäisyyttä Arinkarasta. Laiturin ollessa vielä lähellä, suurin vastuu oli perämiehellä, jonka tulisi pitää laiva ajautumasta laituria päin. Vasta sataman loitotessa merelle, voitiin purjeet laskea alas asti ja vauhtia nostaa.

Yatai hymyili. Täällä hän taas oli, merellä. Merisiilin reitti ei mukailisi rantaa kovinkaan pitkään, vaan Ajimeaan vievä reitti veisi avomerelle pian. Edessä olisi pari viikkoa laineiden yksitoikkoisuutta.

Yatai suli leveään virneeseen. "Vai että merihirviöitä... Ainoat hirviöt jotka laivoja vaivaavat ovat monipuolisen ruuan puute ja aaltojen tylsyys", hän naurahti.

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty Su 19 Elo 2012 - 13:21

Sylos Lachryma

"Tylsyys?" Sylos kohotti kulmiaan hymyillen. "Ollessani vielä kotona, muistan opettajani sanoneen minulle, että kun me emme pysty enää erottamaan jokaisen puun, kukan ja heinänkorren yksilöllistä kauneutta, emme voi sanoa olevamme parempia kuin ihmiset. Ei sillä, että enää niin ajattelisinkaan, mutta eikö merihaltiat sitten näe samanlaista kauneutta aalloissa?" Sylos kysyi ja antoi katseensa poukkoilla noissa vallattomissa kiharoissa jotka valuivat suurina laineina Yatain olkapäille. Tuollaisia hiuksia ei Syloksen kaltainen haltia voinut edes unelmoida itselleen.

"Mutta toisaalta, en ole koskaan ollut avomerellä, joten koen tämän matkan todella mielenkiintoiseksi. Mitä miehistö sitten yleensä tekee matkoilla? Laivasta kun ei voi nousta kesken matkan kovin helposti poiskaan." Sylos kysyi vieden hiuksensa korvan taakse. Haltia vilkaisi myös ruoria käsittelevään äkäpussiin, mutta käänsi katseensa sitten pois. Parempi olla mulkoilematta ettei tulisi verivihollisia matkalle.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty Su 19 Elo 2012 - 14:14

"Olen elänyt koko elämäni ihmisten parissa", Yatai hymähti. "Joten minulle on aika vierasta tuo teidän luonnoihailunne. Onhan meri kaunis joo, mutta ei sitä nyt jaksa loputtoman pitkään tuijotella. Arvostan enemmän kunnon menevää elämää." Yatai katsoi Syloksen ilmettä. "Ehkä siksi haltiat pitävät minua petturina. Olen liian ihmismäinen heidän makuunsa", hän virnisti. Ja ylpeä siitä. "Kyllä se aika merilläkin kuluu. Itse pyrin pitämään matkat lyhyinä, ettei mitään suurempia turhautumisia pääse tapahtumaan. Mutta ajan vietto on ihan jokaisesta itsestään kiinni. Ruorissa ja purjeilla täytyy kokoajan olla joku. Lopun aikaa porukka juttelee, pelaa tai kirjoittaa, mitä kukin nyt tekee. Itse vietän aika paljon aikaa pinnan alla, ja harrastuksiini kuuluu muun muassa pohjan pudistaminen. Merisiili on merien ainoa paatti, jonka pohjaa ei korista yksikään merivuokko", nainen naurahti. Hän ei ollut ihan tosissaan, mutta vakava mutina ei kuulut hänen luonteeseensa.

Tuuli vei Merisiiltä eteenpäin ripeää tahtia, ja ilta alkoi vähitellen hämärtyä. "Tutustu toki laivaan", Yatai sanoi. "Parempi tottua tähän, sillä Merisiili ei näe maata vähään aikaan."

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty Su 19 Elo 2012 - 14:35

Sylos Lachryma

" En usko että itsekkään tunnen enää samanlaista vetoa ruohonkorsiin kuin aikaisemmin. Se tekee tehtävänsä kun on kauan poissa kotoa ja tapaa vain ihmisiä. Mutta oikeastaan, se tuntuu siltä kuin oppisin uuden tavan katsoa maailmaa. Vain muutama vuosi sitten näin ihmiset barbaarisina ja täysin sivistymättöminä olentoina joiden kanssa en halunnut joutua tekemisiin. Nyt kuitenkin näen ihmisissä aivan uusia piirteitä, joita meidän kansamme ei omista." Sylos naurahti pienesti katsellen laivan lipuvan merelle päin. Tuuli tuntui voimistuvan.

"Kenties katselen ympärilleni ja tutustun miehistöösi. Noin Kauniilla ja viehättävällä kapteenilla on pakko olla mielekiintoinen miehistökin." Sylos sanoi virnistäen ja kättään heilauttaen lähti tutkimaan laivaa. Merisiili oli kaikin puolin hoidetun oloinen laiva. Se ei ollut täynnä tahroja tai kulumia puuosissa kuten monet kauppalaivat. Yatain täytyi todella pitää tästä laivasta ja purjehtimisesta. Miehistö ei enää vilistänyt ympäriinsä, mutta liikettä oli joka puolella. mpäri laivaa sytytettiin yksittäisiä lyhtyjä illan piemetessä, ja Sylos tajusi olevansa edellleen niin jännittynyt matkasta että tuskin nukkuisi silmäystäkään yöllä. Ei sillä että se häntä haittasi, hän katseli mielellään mitä laivalla tapahtui.

Sylos lähestyi laivan perää ja havaitsi Ericin seisoskelemassa kaidetta vasten. Hommat tehty, vai muutenvain lepotauko? Sylos hymyili pienesti ja asteli miehen luokse.
"Mitä puuhaat" Sylos kysyi astuen miehen viereen ja kallisti päätään pienesti.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Kalmankukka lähetetty Su 19 Elo 2012 - 16:32

Kaunis ja viehettävä... Yatai ei tiennyt yrittikö Sylos flirttailla. Tämä oli toistellut noita adjektiiveja ehkä hieman liikaa. Yataita hihitytti. Sen verran tässä haltiassa oli sentään heidän kultuurilleen ominaista hienotunteisuutta jäljellä, että tämä jätti flirttailun vain tuollaisiin viattomankohteliaisiin sanoihin.

Syloksen lähdettyä Yatai kääntyi katsomaan taakseen merelle. Jossain kaukana näkyi vielä jonkun toisen laivan valot, mutta pian nekin katosivat iltasumuun. Yatai tulisi istumaan kannella ja tähystämään merelle vielä pitkälle yöhön.


Eric ei irrottanut katsettaan kuohuista, kun Sylos ilmaantui hänen viereensä. "Valaita", hän sanoi osoittaen veneen vierellä uivia hahmoja. "Taitavat olla miekkavalaita. Eluvar suosii meitä. Hänen nimikkoeläimensä näkeminen tuo hyvää onnea laivalle."

_________________
"Mustan lammen rannalla kasvoi kaunis kalpea kukka..."
Ongelmia tai epäselvyyksiä? Ota yhteyttä!

Yatai Myrskynsilmä, Kenraali Xian, Kalris Eldoughen, Poci, Lilium
avatar
Kalmankukka
Gamemaster

Viestien lukumäärä : 595
Join date : 20.03.2010
Ikä : 25
Paikkakunta : Turku

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja PoisonBubble lähetetty Su 19 Elo 2012 - 16:44

Sylos Lachryma

Haltia tuijotti suuria valaita jotka tasaisin väliajoin nousivat pintaan hengittämään. Hienoja eläimiä. Ja mikäs siinä jos ne tuovat laivalle hyvää onnea, sitä ei tuntunut olevan koskaan liikaa.
"Onni suosii. " Sylos sanoi ajatuksiinsa uppoutuen ja tuijotteli merelle. Tuuli tuoksui suolaiselta ja raikkaalta.

Haltia vaelteli pikin laivaa kunnes kuu oli kivunnut korkealle taivaalle. Sen kalpea valo sai Syloksen ihon hohtamaan melkein valkoisena ja haltia alkoi viimein tuntea väsymyksen painavan silmiään. Meren ääni kuului hänen korvissaan niin kovin rauhoittavana ja lohdulliselta. Sylos ei miettinyt enää hetkeäkään miksi osa ihmisistä päätti viettää elämänsä merellä. Se oli kaunis ja siihen tunsi vetoa sanoinkuvaamattomalla tavalla. Kenties sama veto oli osaksi tarttunut Yataihin, viettihän tämä suurimmanosan ajastaan vedessä. Tai näin Sylos oli ymmärtänyt.

Haltia venytteli pitkiä raajojaan ja haukotteli leveästi. Hänen oli vain luovutettava. Sylos hieroi silmiään ja suuntasi askeleensa kajuuttaan. Kunnon lepo edes auttaisi jaksamista huomenna. Sylos tarkisti vielä että hänen tavaransa oli pakattu kunnolla, ennenkuin hän nousi riippumattoon ja sulki silmänsä. Hän ajatteli miten jatkaisi Ajimeasta, mutta ajatukset katkesivat nopeasti unen pyyhkiessä haltian ylitse.
avatar
PoisonBubble
Univaras

Viestien lukumäärä : 321
Join date : 12.08.2012
Ikä : 24
Paikkakunta : Kotka

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Houkutteleva Lasti

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa