Solan suojassa.

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ti 21 Elo 2012 - 13:45


// Hellou, en ole kenekään kanssa sopinut peliä joten tervetuloa niitä joita kiinnostaa ! Varoitan olevani hidas ja epäsäännöllinen pelaaja, joten sillä varauksella mukaan Wink Paikkahan on Berenneiden vuoriston etelä päässä ja länsi puolella (alhaalla vasemmalla Wink ), siellä kahden joen välissä. Tapahtuu saimaisena iltana kun näkijä vanhus kuolee (Raphin profiilissa tietoa tapahtuneesta köhhöh).

Ps. eka peli moneen vuoteen, hui kauhistus. //

Ilta alkoi hämärtymään ja ilma kylmenemään. Aamun tapahtumat eivät olleet suoneet Raphaelille rauhaa, joten lepäämisen sijaan hän oli päivän aikana lajitellut näkijä naisen tavarat kahteen kasaan: niihin jotka lähtivät mukaan ja niihin jotka haltija kävisi asettelemassa takaisin kuolleen naisen ympärille. Tiedä keitä vielä kävisi katselemassa vanhuksen ruumista. Mieluiten Raphael piilottaisi ruumiin että ryöstö ei olisi niin selvää, mutta tämä toivoi luonnon hoitavan todisteet omalla tavallaan.

Päivän aikana mies oli yrittänyt hioa suunnitelmaansa, mutta se ei edennyt papin esittämisestä kauemmaksi. Raphael löysi suunnitelmissaan aina niin monta aukkoa, että lopulta raivoissaan tuhosi lähes kaiken juomavetensä. Rauhoituttuaan lopputulokseksi oli tullut, että etsitään ensin joku joka tietää asioista ja sitten aletaan suunnittelemaan miten siitä eteen päin. Joten suuntana tulisi olemaan Rangol, jossa Tuanatoksen palvojilla oli pääluostari, sen lähialueilta löytyisi tietoa jumalasta ja hänen palvojistaan.
Matkasta tulisi hankala, sillä Raphael ei suostu matkaamaan julkisia teitä pitkin, vaan ennemmin rämpii vuoriston kupeessa vaikeakulkuisissa metsissä, jonne ei isommat otukset mahdu kulkemaan.

Haltija kömpi pois luolasta, jossa viimeisen viikon oli asustanut. Käyttäen hyväksi viimeiset valon pilkkeet, hän kompuroi purolle täyttääkseen vesileilinsä. Sieltä hän hiippaili metsään, joka näytti koostuvan nuorista koivuista, pajuista ja muista tilan valtaaja kasveista. Paikalla oli taitanut olla suurikin tulipalo joitakin vuosia sitten.

Tulella ei sovi leikkiä.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Su 2 Syys 2012 - 20:50

// Tungin Routasen sinulle seuraksi.. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä, vaikka se ylimielinen idiootti onkin Wink //

Metsä sinänsä ei ollut Roudan ykköspaikka, varsinkaan kaksijalkaisena - joskus vain joutui tekemään merkittäviä uhrauksia saadakseen käsiinsä haluamansa. Se oli kuullut eräältä onnettomalta vanhukselta saattavansa löytää täältä erään kasvin jota se oli halunnut jo pidemmän aikaa. Ei sillä, että kasvilla olisi jotain suurempaa käyttöä, se vain sattui olemaan hyvin kaunis. Kovin arvokas se ei luultavasti ollut, mutta ei kyllä mikään rikkaruohokaan. Sattuipa olemaan vielä hyvin harvinainen. Ei mikä tahansa tienpientareelta löytyvä kitukasvuinen päivänkakkara. Kaksijalkaisen elämä oli niin kovin tuskastuttavaa ja hidasta. Ei ihme, että niillä tuntui olevan kauhea kiire jokikiseen paikkaan, siivet kun olivat niin tavattoman käytännölliset..

Vaalean haltianaisen muoto oli silti ihan kohtuullisen mieluinen. Se helpotti kulkemista suurissa kaupungeissa, ja oli paljon yksinkertaisempaa saada haluamansa esimerkiksi kirjastoista tai kauppiailta, mikäli nyt jotain sattui tarvitsemaan. Ja tällaiseen ryteikköön ei kerrassaan vain mahtunut yhtäkään lohikäärmettä, jolloin oli lähestulkoon pakollista muuttua jälleen kerran sinisilmäiseksi, pitkähiuksiseksi ja sydämenkasvoiseksi haltiaksi. Vaikkei kaikkea välttämättä päässytkään pakoon tuosta vain lentämällä. Vaatetta oli päällä niukalti: vain polviin asti ulottuva, sinertävänharmaa hame ja jaloissa jonkinmoiset saappaat. Routa ei tiennyt mitään tyylistä, se oli äärimmäisen toisarvoinen asia siinä tilassa. Omaa kauneuttaan se ihaili, mutta kaksijalkaiset vain tapasivat olemaan rumia, kuin porsaita. Eihän siasta saa kaunista laittamalla sille mekkoa päälle, joten turhaa tuhlata aikaansa moiselle.

Sama tuttu ja turvallinen tuuli ulvoi edelleen korviin, kun Routa asteli kepeästi pitkin nuorta, ilmeisesti jonkin aikaa sitten tuhoutunutta metsikköä. Käytännössä sieltä löytyi vain rikkaruohoja, eikä nuorikko todellakaan kaivannut sellaisia itselleen, joten sen mieliala laski kohtuullisen nopeasti. Valehtelija saisi tuntea nahoissaan, jos täältä ei löytyisi mitään kaunista. Tuulikin oli laantunut hieman, vähäiseksi huminaksi ja kuiskailuksi, ja tällä kertaa se kuljetti mukanaan jotain. Hajua, ääntä.. Hiljaiset askeleet. Kaksijalkainen. Tietenkin. Jos se olisi ihminen, sen saisi päästää päiviltä. Jos se olisi jotain muuta, olisi se luultavasti typerä ja sen saisi jättää ojaan kuolemaan. Syvä huokaus. Pälyilyä tuulen paluusuuntaan, tällainen tiheä, nuori metsikkö antoi hyvin suojaa jos jonkinmoiselle roistolle ja ryövärille. Jos se olisi joku saastainen rotta, se saisi kadota hyvin nopeasti edestä. Huutelu tuskin auttaisi tällaista tilannetta, mutta ehkä se oli joku kommunikaatioon kykenevä olio, vaikka sillä tuskin olisikaan mitään älykästä sanottavaa.

”Kuka siellä?!”

Vaativa ja tiukka äänensävy, Routa tsuumaili hetken äänten suuntaan odottavasti, ilmeisesti se kuka ikinä nuo äänet olikaan päästänyt oli nyt pysähtynyt. Kulmien rypistys. Typerät ihmisoliot. Oli ainoastaan valitettavaa, ettei tällä hetkellä ollut muuta mahdollisuutta kuin olla varuillaan. Pitäisi selviytyä ulos tästä ryteiköstä, ennen kuin voisi olla jälleen lohikäärme.


Viimeinen muokkaaja, Talvi pvm Pe 7 Syys 2012 - 9:35, muokattu 1 kertaa

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ke 5 Syys 2012 - 14:56

//Just sitä mitä kaipaan Smile //

Raphaelin ajatukset pyörivät vain ympyrää. Jännitystä. Kireyttä. Kaipuuta? Vaikka hän ei ollut kiintynyt vuorella olevaan piilopaikkaansa, oli se toiminut hengähdyspaikkana jo monta kuukautta. Vuosiin ei hän ollut sallinut itsellensä paikallaan oloa, mutta ehkä ikä ja rauha viimein alkoivat saavuttamaan haltijaa. Ennen tulen ajatteleminen sai hänet raivoamaan monia tunteja, purkamaan vihaansa kaikkialle mihin pystyi. Nuorena, mustahaltijaporukassa, ryöstettävät aina saivat kärsiä maailman tuskasta jota Raphael kantoi. Ei ne hänen mielestään paljoa kärsineet verrattuna hyökkäyksen jälkeisiin raivareihin. No, hyökkäyksen jälkeen mustahaltija ei ole kyllä muiden kanssa liikkunut, joten..

"Kuka siellä?!" kajahti Raphaelin korvaan. Mies pysähtyi sijoillensa ja kyykistyi polvillensa niin nopeasti kuin kykeni päästämättä ääntä. Sydän pampahteli korvissa, miksi joku oli täällä, miten joku oli päässyt Raphaelin huomaamatta kuuloetäisyydelle? Oliko hänet jo nähty? Jos ei, Raphael vielä voisi mennä huutajan ohitse. Tiukat housut ja puolihihainen paita eivät päästäneet liikkuessa ääntäkään, sekä niiden vihreä väri kätki haltijan hyvin ympäristöönsä. Eikä tämä olisi ensimmäinen kerta kun Raphael luikahtaisi kenenkään huomaamatta, olihan hän parin kuukauden ajan seurannut kolmea näkijää, niiden tietämättä mitään. Hämäryys oli myös Raphaelin ystävä, vaikka ei tämä kunnolla siellä yhdellä silmällä nähnyt. Kätkeytymisen pimeyteen hän kuitenkin osasi, ja olisi ehkä parasta tehdä nytkin niin ja katsoa, mitä huutaja oikein halusi.
Haltija hivutti repun pois selästään ja otti puukon lanteiltansa, odottaen toisen sanovan vielä jotain että hahmoittaisi huutajan sijainnin.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Pe 7 Syys 2012 - 9:37

Käyrät alkoivat pikkuhiljaa nousta kun vastausta ei kuulunut. Älä uskalla piiloutua minulta, jos voisin niin repisin koko ryteikön auki löytääkseni sinut! ”Tiedän että olet siellä..” hieman maanitteleva äänensävy, syvä hengenveto ja sen jälkeen hiljaisuus. Kuulosteltiin tarkemmin. Routa pyysi ystäväänsä tuulta jälleen etsimään, tuomaan jotain mukanaan. Hetken kuluttua se palasi, tuoden mukanaan hiljaisen henkäyksen. Kiitos pään sisällä, toinen ei ollut täysin kadoksissa. Oli helpompaa hakea, jos tiesi suuntiman. Tarkkaa sijaintia haltiaksi naamioitunut ystäväisemme ei tiennyt, mutta ainakin se tiesi minne suuntaan liikkua löytääkseen haluamansa.

Tällä kertaa askeleet veivät siis eteenpäin. Tuolla jossain olisi joku, joka luultavasti osaisi puhua. Ainakin yleensä ne tapsivat höpötellä kovastikin. Jäänsinisistä silmistä paistoi turhautuminen, nahkaiset saappaat kahisivat kun nainen käveli hieman eteenpäin. Se ei erottanut toista, mutta sitä vaivasi kovin se tosiasia, ettei tuo joku suostunut näyttäytymään. Anelemaan Routa ei kuitenkaan suostunut, vaan istahti kostealle mättäikölle välittämättä vaatteiden kastumisesta. Ehkä toinen ilmestyisi paikalle ajan kanssa, ja mikäli ei, niin oma olisi menetyksensä. Tämä oli hyvin epätyypillistä käytöstä juuri tälle kyseenomaiselle nuorelle lohikäärmeelle, yleensä matka olisi jatkunut vauhdilla ja mielellään vielä lentäen mikäli vain mahdollista. Sitä kirottua rehuakaan ei löytynyt mistään.

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty Ke 19 Syys 2012 - 12:22

Huutaja oli jossain vasemmalla, jonne Raphael yritti tirkistellä parhaansa mukaan. Koivut eivät tarjonneet kummempaa suojaa, ei niin haltijalle kuin toiselle kaksijalkaisellekaan, jonka erotti hämärässä juuri ja juuri. Polvet kastuivat ja imivät kosteutta maasta, sotkien muuten niin puhtaat housut.

Tuuli kutitteli Raphaelin niskaa. Se tuntui erilaiselta kuin vuorella puhalteleva puhuri tai täällä alempana kuiskutteleva viima. Raphael ei itse hallinnut elementtiään sen kummemin kuin välillä nopeuttaakseen vauhtiaan tai hyppiäkseen, mutta tunnisti kyllä jos joku manipuloi muutoin niin kevyttä ja leikkisää asiaa kuin ilma. Magiaa, ei niin yhtään hyvä juttu, miksi ihmeessä Raphaelia ei vain voinut jättää rauhassa menemään omia polkujaan. Mitä jos tässä oli nyt porukkaa hakemassa vanhuksen ruumista pois? Mies oli kyllä ryöstänyt niin yleisiä esineitä vanhukselta, joten mitään tunnistettavaa ei pitäisi olla. Siis että yhdistettäisiin kuolleisiin vanhoihin naisiin, vaikka luonnollisestihan kuolema oli tapahtunut.

Ääntä, sitä se toinen taas päästeli. Hänen sävystään ei saanut sen paremmin selvää tuntemattoman aikeista, ja kun nainen lähti kävelemään suoraan kohti, jännitti mustahaltija itsensä valmiiksi joko pinkaisemaan karkuun tai kimppuun. Mikä ihmetytti vielä enemmän, oli kun toinen pysähtyi ja istahti paikalleen mätäs maiskahtaen. Nyt Raphael näki paremmin huutajan. Haltija nainen, ei kai se ollut juuri se sama joka lähti papittarien mukana? Oliko hän tullut takaisin? Nainen oli puhunut Tuanatoksen palvelijoille niin hennosti, että äänestä oli vaikea tunnistaa ja vaatteetkin olivat erit. Mutta käytös oli kuin eriä maata, sulava ja vieno neitonen oli korvattu tällä huutavalla häiriköllä.

Raphael pohti hetkisen odottaisiko sinnikkäästi että toinen lähtisi pois vai ottaisiko kontaktia. Nainen ei ainakaan näyttänyt että olisi valmis taistelemaan, mutta magian taitoisista ei koskaan tietänyt päältä päin olivatko he taitavia vai ei. Toisaalta, käytöksestä päätellen, voisi syntyä suurempi soppa jos mustahaltija taas ei tekisi mitään ja odottaisi, sillä kovin kärsivälliseltä ei neito vaikuttanut.
Hitaasti Raphael kohottautui kumarasti seisomaan, valmiina pinkaisemaan jos tarve vaati. Hän sujautti puukon takaisin tuppiin ja nosti kätensä esille, kuin esitelläkseen olevansa mahdollisimaan vähän harmia.
"Raphael."

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Vierailija lähetetty La 29 Syys 2012 - 17:30

Ei tarvinnut odotella kovinkaan kauaa, kun silmäkulmassa näkyi liikettä. Routa käännähti katsomaan häntä kiusannutta oliota - seuraava reaktio oli ihmetys. Tuohan oli ilmiselvästi telonut itsensä jossain. Routa kohotti kulmiansa ja nousi seisomaan. Kehtasikin odotuttaa vielä itseään, tuollainen pieni, vähäisen näköinen olio. Turhamainen ja tällä hetkellä varsin kärttyinen neitokainen päästi nopean huokauksen purkautumaan keuhkoistaan, ja vilkaisi sivulleen, katsahtaen jälleen toiseen. Silmät siristyivät, kun se pohti toisen syytä istua piilottelemassa metsikössä. Luultavasi jokin pikkuvaras, tosin harvemmin haltijat sortuivat toivottavasti sellaiseen typeryyteen.

”Raphael...” nimi maistui vieraalta suussa. ”Miksi piilottelit minua?” Äänessä ei ollut häivääkään pehmeyttä, vaan se oli lähinnä käskevä. Uskallatkin valehdella. Silmät olivat edelleen sirrillään, ja suupielillä lepäsi ivallinen hymy. Harvemmin sattui tilannetta, jolloin Routa olisi ollut erityisen kiinnostunut keskustelemaan kaksilahkeisen kanssa, mutta tällä kertaa toinen vaikutti olevan joko pahasti hukassa, tai sitten sillä oli pahat mielessä. Ja mikäli asia sattui olemaan niinkin huonosti, että toinen oli laitapuolen kulkijoita, saisi se luultavasti kuulla kunniansa. Haltian suusta pääsi huvittunut hymähdys. Toinen olisi vaikeuksissa, mitä ikinä se täällä toimittikaan.

Kunnon emäntä, äkäinen kuin parvi ampiaisia ja kaulin olisi sopinut käteen kuin nyrkki silmään. Mitä väliä sillä loppujen lopuksi oli - luultavasti näin isossa maassa toiseen ei törmäisi toista kertaa, varsinkin kun allekirjoittanut liikkui mahdollisimman harvoin ihmisten ilmoilla (mitä tämä nyt käytännössä ei oikeastaan edes ollut), ja olo haltian ruumiissa tuntui äärimmisen epämiellyttävältä. Routa nosti kätensä hiuksilleen, kieputtaen niitä sormensa ympäri. Tällaisetkin turhat, tarttuivat vain joka paikkaan ja olivat aina joko silmillä tai korvilla. Tuntui niin vajavaiselta ja kamalalta, kun ei voinutkaan paeta juuri tällaisia epämukavia tilanteita vaikkapa lentämällä.

”Ja ennen kaikkea, mitä asiaa täällä metsän keskellä toimitat?”

Vierailija
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Solan suojassa.

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa